Kissa liikahti vähän ja äiti vilkasi siihen — sillä kissaa äiti pelkäsi: se ei pitänyt vieraista, se tahtoi olla Elsebethin kanssa kahden.
— Niin, istun ja odotan, sanoi Elsebeth.
— Ensin elää, sitten ajattelee muistojaan ja lopuksi istuu vain ja odottaa.
— Vanhat tulevat viisaiksi, sanoi äiti.
— Niin.
— Mutta se ei hyödytä heitä, rouva, eikä muitakaan. Sillä veri on veri, ja se tahtoo kuohua, kunnes väsyy tai jäähtyy.
Elsebeth katseli vanhinta poikaa — hänen silmänsä olivat niin kirkkaat, mutta syvällä —:
— Kerran saa hänkin verta kylliksi, sanoi Elsebeth.
— Paljon verta ja paljon kyyneleitä saa ihminen samalla kertaa.
— Mitä hän puhuu? kysyi poika.