— Sitä emme voi tietää, Elsebeth, sanoi äiti.
— Niin se kuitenkin on, rouva, sillä me olemme liian pieniä, eikä
Jumalalla voi olla aikaa meistä huolehtia.
Elsebeth vaikeni, äiti ja lapset nousivat lähteäkseen.
— Hyvästi Elsebeth, sanoi äiti, tänne panen seljateen.
— Hyvästi, sanoi Elsebeth. Mutta tiellä oli äiti vaiti.
— Mitä kaikkea hän puhuikaan? kysyi poika.
— Hän puhui sinusta, sanoi äiti. Ja hän vaikeni taas.
Mutta vanhempi poika, ollessaan yksin ulkona, meni aina, tultuaan Elsebethin mökin kohdalle, toiselle puolen tietä. Oli kuin olisi häntä pelottanut.
… Koulumestarin tietä pitkin kuljettaessa saavuttiin rouva
Jespersenin luo.
Talo oli aidan takana ja sinne oli kiivettävä pitkin portaita, joissa oli vain yhdet kaidepuut. Eteisen lattialle, oli sirotettu hiekkaa ja siellä tuntui neitsyeellisyyden ja lavendelin tuoksu.