Lukkarin muori ilmestyi keittiön kynnykselle.
— Kas, kun tulitte, sanoi hän niiaten.
— Herra varjelkoon, täällähän me olemme sen seitsemän kertaa viikossa.
Äiti oli jo keittiössä. Hänen täytyi saada nähdä se. Koulumestarin keittiö oli hänen alituinen ilonsa ja ihmetyksensä. Niin monet kiiltävät kupariastiat — pannuja, patoja ja muotteja pitkin seiniä.
Isomahainen kahvipannu oli aina tulella.
— Se ei tule milloinkaan liedeltä, sanoi äiti.
— Ei sanoi muori, täällähän käy niin moni. —
— Luojankiitos… onhan meillä tuttuja. Koko seudun väki tuli koululle.
Kaikki pysähtyivät oven ulkopuolelle ja "pistäysivät" sisään.
— Sinne täytyy pakostakin mennä, sanoi äiti, tuntuu kuin he aina odottaisivat.
— Ja koulumestarin väki tietää uutisia — vaikkeivät juorua.