— Ja jälkeenpäin tekee hän selkoa asioista Berlingille.
Hän kertoi taukoamatta juttuja kreivittärestä, Lukkarinmuori kuunteli ja Tine nauroi. Koulussa alettiin laulaa isänmaallisia lauluja. Vanha lukkari korotti aina ääntänsä, kun ehdittiin "isänmaahan."
— Mutta kykenevä hän on, sanoi äiti ja lakkasi puhumasta kreivittärestä.
Ei mikään maailmassa ollut tehnyt niin valtaavaa vaikutusta äitiin kuin
Louise Rasmussenin käytännöllinen kyky.
— Mutta sitä rumuutta, sanoi hän, voi lapsikullat — — —
Oli kuin lapset koulussa olisivat vironneet. Laulu kaikui bassoäänen johtamana
On äidinkielemme kaunis, sen kaiku lempeä on; mihin voisin verrata sitä, ylistää kera kantelon? Jalosyntyinen neitsyt, impi, kuninkaallinen morsian, näen nuorena, miellyttävänä hänen sulonsa puhkeevan — näen nuorena, miellyttävänä hänen surunsa puhkeevan.
Laulakaa lapset, sanoi äiti, ja alkoi itsekin. Ukko kuuli sen ja yhä voimakkaampana kaikui laulun sävel. Äidin kirkas ääni kuului ylinnä muita:
Joka voimakkaan, jalon sanan kukin hältä lahjaksi saa, rukouksena lemmen se riutuu, sodan voittoa kuuluttaa, halut jos sydämemme täyttää, sävel jos surun siinä soi, me hältä soinnun saamme, keventää joka rintaamme voi.
— Kuinka ihanaa, sanoi lukkarinmuori: on kuin koko talo laulaisi.