He avasivat veräjän ja tulivat kirkkomaalle.

Kaikki oli aivan äänetöntä. Mustia ja valkeita ristejä kohosi valkealla lumella. Nimiä ei näkynyt pimeässä.

— Täällä lepää hyvässä turvassa, sanoi äiti.

Teitä oli luotu lumeen. Ristit näyttivät hautojen paikat. Lumen keskestä kohosi kirkko valkoisena ja suurena.

He jatkoivat kävelemistään kirkkomaan ympäri.

Äiti ja Tine kulkivat edellä, lapset tallustelivat jäljestä lumessa.

Tähdet vain tuikkivat heidän yllään.

Tine ja äiti puhuivat niistä, jotka olivat kuolleet viime vuoden kuluessa ja jotka nyt lepäsivät haudoissaan. He puhuivat pitäjänvoudin pojasta.

— Niin, hän oli saattanut monen onnettomuuteen, sanoi Tine.

— Niin sanotaan.