Ääni sai äidin vavahtamaan.
— Kuka siellä oli, kysyi hän.
— Isä, vastasi vanhin poika nurkastaan:
— Äiti, laula se, jota emme ymmärrä.
Mutta äiti sulki klaveerin.
Pitkään aikaan ei sitä enää avattu.
* * * * *
Mutta saattoi tulla aikoja, jolloin äiti luki. Kirjakaapin ovea avattiin yhtämittaa. Äiti otti sieltä kaikenlaisia kirjoja. Renki ajoi Sönderborgiin ja renki toi kirjoja.
Äiti istui aina samalla paikalla, akkunan vieressä ”omassa tuolissaan” liikkumattomana. Kirja oli ompelulippaalla, äiti nojasi päänsä käsiinsä. Lasten puhetta hän ei kuullut, taloudesta hän ei välittänyt. Hän vain luki kirjan toisensa jälkeen.
Isä tuli sisään: