— Niin sanot joka päivä.
— Mutta, minähän luen.
Hän luki kuin juoppo, joka päihtyy päihtymistään, ja joka pitkittää humalaansa eikä tahdo herätä.
Tine tuli hämärissä.
— Mitä olette toimittanut? kysyi hän.
— Olen lukenut.
— Mitä?
— En tiedä.
Mutta äkkiä saattoi hän puhjeta valituksiin, pitkään ja katkerasti syyttäen lukemiaan kirjoja, jotka eivät sammuttaneet hänen janoaan: Mistä ne kirjoittavat? sanoi hän, ja valkean ääressä, jossa he istuivat, pani hän valkoiset kätensä, joita tulen hehku punersi, ristiin polviensa ympäri: ne kirjoittivat kauniita ja typeriä sanoja asioista, jotka me kaikki muutenkin tiedämme ja joita olemme tottuneet ajattelemaan… muusta ne eivät kirjoita.
— Kaikkihan kirjoittavat rakkaudesta, sanoi Tine. Äiti nauroi.