— Niin, totta se on, sanoi hän ja levitteli sormiaan housuntaskuissa.
Mutta Jens-rengillä oli omat mielipiteensä. Hänestä rouvan sääret olivat hoikat kuin vuohen.
Äiti juoksi jäälautoilla hämäriin asti.
Sitten hän ja Tine istuutuivat penkille tienviereen. Sen takana kasvoi poppeleita.
— Miten hehkuvana aurinko laskee, sanoi äiti.
— Tulee myrsky, sanoi Tine.
Äiti katseli kauan hiljaa huojuvia poppeleita; ne kuvastuivat siinä suorina taivasta vastaan.
Sitten sanoi hän hiljemmin.
— Ovatkohan pinjat hyvinkin toisen näköisiä. He nousivat molemmat.
Portailla tapasivat he isän.
— Oletpa sinä punaposkinen, sanoi hän, sillä äidin kasvot hehkuivat vielä.