»Ruotsalaiset kansanedustajat eri osista maata», sanottiin lopuksi, »vakuuttivat äskenmainitussa kokouksessa, että yleinen mielipide ei vielä ole selvästi tietoinen Venäjästä irtautumisen mahdollisuudesta, mutta että maaperä on sille ajatukselle mitä suotuisin, sekä että väestö tuntuu päättäneen ehkäistä hävityksen evakuoimisen tapahtuessa, mikä tieto näyttää saavan vahvistusta maan kaikista osista.»
Vähää myöhemmin saimme tietää, että yritys aikaansaada puolueita edustava komitea oli epäonnistunut, koska, kuten sanottiin, oli »valittu sopimattomia henkilöitä». Poliitikkojen suuri enemmistö oli puoltanut eduskunnan kokoonkutsumista.
Valokohta Suomesta syyskuulla saapuneissa tiedoissa oli, että se lähetyskunta, jonka lähettämistä Tukholmaan olimme niin hartaasti halunneet, todellakin oli odotettavissa. Lähetyskunnan oli valinnut porvarillisten puolueiden hallitusten valtuuskunta. Kokouksessa, johon m.m. olivat ottaneet osaa toht. Axel Lille, toht. Adolf Törngren, maisteri P.J. Hynninen, professori K.J. Ståhlberg ja senaattori Otto Stenroth, oli pohdittu poliittista asemaa. Keskustelun oli puheenjohtaja toht. Lille keskittänyt kysymykseen: eikö läsnäolevien mielipide ole se että Suomen on tavoiteltava itsenäisyyttä? Sitä vastaan ei ollut tehty mitään vastaväitteitä. Katsottiin siis, että kokous oli sopinut siitä, että poliittisen toiminnan päämääränä on oleva itsenäisyys. Lähetyskunnan tuli vedota tähän täyttäessään tehtäväänsä Ruotsissa. Sen jäsenten piti matkustaa heti, kun he olivat saaneet passit.
Samassa raportissa — sen antoi meille maisteri Rolf Pipping — ilmoitettiin, että porvarillinen eduskunnan valtuuskunta oli käsitellyt poliittista asemaa ja katsonut, että Suomen olisi pyrittävä itsenäiseksi. »Mutta», lisättiin raportissa, »keinojen suhteen vallitsi suuri epävarmuus.»
Oli selvää: mielipiteet kotimaassa olivat meidän kannaltamme katsoen viime aikoina tuntuvasti »parantuneet». Mutta käytännöllisessä aktiivisessa työssä oli meidän siitä huolimatta odottaminen avustusta ainoastaan omalta järjestöltämme.
Kuinka paljon rohkaisevampi olikaan se raportti, jonka me syyskuun puolivälissä saimme johtaja C.J. von Esseniltä Jepualta Etelä-Pohjanmaan väestön keskuudessa vallitsevasta mielialasta! Tarmokas vanha mies oli jo huhtikuussa matkustanut Helsinkiin ottamaan selkoa asemasta, mutta kuvaavaa on, että hänen ei onnistunut päästä kosketuksiin sikäläisten aktivistien kanssa. Nyt oli hän matkustanut Tukholmaan sen talonpoikaisjärjestön lähettämänä, jossa hän oli johtavana sieluna, koettaakseen päästä yhteyteen Saksan lähetystön kanssa. Maanmiehiänsä ei hän aluksi ollut tavannut, mutta oli lopulta saanut varatuomari Jonas Castrénin osoitteen Södertäljessä, ja hänen neuvostaan sitten tullut minun luokseni.[20]
Hänen kertomuksensa siitä, mitä pohjalaiset talonpojat jo olivat tehneet suuren asian hyväksi ja mitä he olivat valmiit tekemään, antoi meille vahvistuksen, että Tuompon ja Kekonin ja muiden tarkkaajain tiedonannot mielialasta väestön keskuudessa eivät olleet liioiteltuja. Vain viikkoa aikaisemmin olimme saaneet Helsingistä raportin, jossa paitsi muutamia tietoja Venäjän sotatoimista Suomessa ilmoitettiin seuraavaa:
»Tässä kuussa (syyskuussa) odotetaan Venäjällä suurisuuntaista kumousliikettä. Kiihtynyt mieliala Suomen väestön keskuudessa, varsinkin maaseudulla, leviää yhä laajemmalle. Odotetaan vain vallankumouksen puhkeamista Venäjällä. Aseita on maassa kätkössä, mutta ne eivät riitä. Ennen kaikkea puuttuu ammuksia. Eikä ainoastaan nuoriso ole innostunutta, vaan vanhemmatkin ottavat osaa liikkeeseen. Yhä uudelleen varmenee, että koko kansa yksimielisesti saapuu sotapalvelukseen, jos saksalaiset nousevat maihin.»
Tässä raportissa oli meistä tuntunut olevan liiaksi ylimalkaisten fraasien leimaa, joiden arvoa vielä vähensi ennenaikainen väite, että Venäjän vallankumous muka on ovella. Mutta helsinkiläinen tiedonantajamme ei kuitenkaan ollut erehtynyt kansan mielialasta Suomessa. Siitä saimme nyt vakuuttavan todistuksen.
Se kirjallinen kertomus, jonka von Essen minun avullani laati, on vielä tallella. Liitän sen tähän merkittävänä historiallisena asiakirjana.