»Tiedonantajalla on mieskohtaisia suhteita väestöön Uudessa Kaarlepyyssä, Jepualla, Purmossa, Luodossa Ähtävällä, Alahärmässä, Ylihärmässä, Kauhavalla Kortesjärvellä, Evijärvellä, Lappajärvellä, Vimpelissä sekä osittain Lapualla ja Seinäjoella. Ylistarossa ovat useat ryhtyneet yhteistyöhön. Nämä kunnat, joista viidessä on ruotsin-, kymmenessä suomenkielinen väestö muodostavat yhtenäisen maantieteelliseen alueen, missä on yhteensä 80.000 asukasta.

Järjestö. Komitea, johon kuuluu neljä kansanmiestä ja yksi säätyhenkilö. Komitean jäsenillä on luottamusmiehiä kullakin paikkakunnalla ja nämä ovat yhteydessä taas omien luottamusmiestensä kanssa. Komitea on ollut yhteydessä erään helsinkiläisen henkilön kanssa, joka on suoranaisissa kosketuksissa keskuskomiteaan.

Työ. Ensimmäinen tehtävä oli kansan mielialan kääntäminen Saksan ja Ruotsin puolelle. Työ on ollut helppoa ja sujunut kuin itsestään. Sodan alussa vaikuttivat mielialaan tosin jossakin määrin sanomalehtiuutiset saksalaisten julmuuksista y.m., mutta nyt on jo kauan oltu selvillä siitä, että ne jutut ovat valheellisia. Pohjanmaan koko ruotsalaisella alueella ja niissä suomenkielisissä pitäjissä, jotka tiedonantaja mieskohtaisesti tuntee, on mieliala sangen suopea saksalaisia kohtaan. Kaikki tiedot, joita tiedonantaja on saanut maan muista osista, osoittavat, että mieliala kaikkialla on sama. Varsinkin Hämeestä saapuneet tiedot ovat sävyltään hyvin varmoja. Eräs Alajärven isäntä tahtoi nimenomaan lausuttavaksi, että väestö ei lainkaan pelkää ruotsalaisia eikä saksalaisia, vaan ainoastaan venäläisiä ja heidän hävitystään.

Toinen tehtävä oli vapautusajatuksen herättäminen. Se ajatus on tavannut vastakaikua kaikkialla, sillä kansa ei usko venäläisiä eikä minkäänlaisia siltä taholta tulevia lupauksia. Maan aseman tuleva muodostus ei ole ollut yksityiskohtaisen keskustelun alaisena. Pääasiana pidetään, että pyritään vapautumaan Venäjästä. Liittyköönpä Suomi sitten Ruotsiin tai Saksaan, tiedetään, että maa joutuu laillisiin oloihin, missä laki on voimassa lakina eikä mielivalta vallitse. Että Suomesta ei missään tapauksessa tehdä maakuntaa, vaan että se saa itsenäisen aseman tai ainakin itsehallinnon, pidetään selviönä.

Viimeinen tehtävä oli väestön valmistaminen aseelliseen toimintaan. Miehistä nuorisoa on kehoitettu valmistautumaan ja varustamaan itselleen vaatteita, jalkineita, reppuja j.n.e. Lujia ajopelejä kuormastokuljetusta varten pidetään varalla. Aseista on puute. Ollaan kuitenkin sitä mieltä, että niitä ei pidä tuoda maahan ennenkuin vähän ennen sotatoiminnan alkamista. Silloin odotetaan myöskin saatavan johtajia, jotka voivat antaa ohjeita siltojen räjäyttämisessä, yhteysteiden hävittämisessä y.m. Jos venäläiset ryhtyvät evakuoimaan, viemään pois väkeä ja karjaa sekä polttamaan taloja, on kansa vakavasti päättänyt olla vapaaehtoisesti jättämättä kotejansa ja väistyä ainoastaan väkivallan tieltä. Missä suinkin laatuun käy, asetutaan vastarintaan. Ei ole epäilemistäkään, etteivätkö voimakkaimmat miehet riennä lippujen alle saksalaisten tai ruotsalaisten rynnätessä maahan. Tiedetään, että suomalainen keskuskomitea määrää yleisen kutsunnan maan kaikissa osissa, joista venäläiset ovat poistuneet, ja ollaan varmoja, että asevelvolliset noudattavat kutsuntaa. Ruotsalaiset ja saksalaiset maihinnousujoukot tulevat kaikkialla saamaan mitä ystävällisimmän vastaanoton senkin väestönosan puolelta, joka ei tartu aseisiin. Käskyä etenevien joukkojen etappiteiden turvaamisesta ja elintarpeiden toimittamisesta totellaan mielihyvin ja täsmällisesti mikäli kyetään. Koko tässä työssä on pyritty kaikin tavoin karttamaan venäläisten viranomaisten huomion herättämistä, jotta eivät valmistelut tulisi tietoon ennen aikojansa. Järjestön jäsenillä on mitä ankarin vaitiolovelvollisuus. Eri seuduilla olevien asiamiesten on otettava selko nimismiesten ja muiden viranomaisten poliittisesta kannasta ja pidettävä silmällä vakoojia ja ilmiantajia. Heti kun se tarmokas toiminta, jonka täytyy tapahtua juuri ennen aseelliseen nousentaan ryhtymistä, alkaa, tehdään varmuuden vuoksi vaarattomiksi kaikki, jotka sitä vastustavat.

Tukholmassa syyskuun 18 p:nä 1915.»

Lukija saattaa kuvitella, millä ilolla me vastaanotimme nämä tiedot. Harmaahapsisen gentlemannin vakava, koruttoman arvokas esiintyminen ja se, mitä tiedettiin hänen entisestä isänmaallisesta toiminnastaan, herätti rajatonta luottamusta. Itse olin nuorena ylioppilaana ollut hänen vieraanaan Jepualla eräällä esitelmämatkalla Pohjanmaalla keväällä 1899. Me saatoimme olla varmoja siitä, että se, mitä hän kertoi, täsmälleen vastasi silloisia tosioloja. Päätettiin, että hän kävisi tervehtimässä Saksan sotilasasiamiestä majuri von Aweydeniä sekä ministeri Westmania. Käynti von Aweydenin luona, josta von Essen itse on kertonut yllämainitussa kirjoituksessaan, tapahtui minun seurassani. Yhdessä kirjoittamamme raportti jätettiin von Aweydenille saksalaisena käännöksenä ja lähetettiin sitäpaitsi Wetterhoffille Berliiniin. Vielä tapasi von Essen m.m. ruotsalaisen aktivistin, ystävämme Otto Järten, joka oli aivan hämmästynyt kuullessaan, kuinka se sotainen liekki, jota hän koetti sytyttää maanmiehissään, oli itsestään syttynyt Suomen väestössä. Syvän vaikutuksen teki ruotsalaisiin, kun he näkivät tämän monien ruotsalaisten ja suomalaisten aatelisten sotilaspolvien jälkeläisen esiintyvän kotiseutunsa talonpoikien luontaisena johtajana näiden taistelussa perintövihollista vastaan. Ylimalkaan oli von Essenin Tukholman-käynnillä paljon suurempi poliittinen merkitys kuin hän itse vaatimattomuudessaan saattoi kuvitella.

Oli itsestään selvää, että von Essen asettaisi koko suuren tarmonsa ja vaikutusvaltansa kotiseudullaan värväystoiminnan palvelukseen. Sitä tarkoitusta varten hän kävi luutnantti Schuesin luona ja oli pitkissä neuvotteluissa Fabritiuksen kanssa. Muutamia päiviä myöhemmin hän matkusti takaisin ja saapui onnellisesti Merenkurkun yli Vaasaan. Se, mitä hän sitten teki värväyksen järjestämiseksi Etelä-Pohjanmaalla ja tarjokkaiden vaarallisessa kuljetuksessa meren yli, on tunnettua ja muodostaa kunniakkaan luvun jääkäriliikkeen historiassa. Hänen kelpo poikansa ottivat työhön osaa. Kun sitten venäläisten vaino »värvääjiä» vastaan alkoi, oli von Essenin perhe niitä, joita se kohtasi kovimmin.

* * * * *

Syyskuun 18 p:nä saapui vapaaherra von Bonsdorff Tukholmaan ja neljä päivää myöhemmin professori Rafael Erich. Me lausuimme heidät lämpimästi tervetulleiksi. Hehän olivat molemmat äskettäin uudelleenjärjestetyn keskuskomitean jäseniä. Erich oli sitäpaitsi ottanut osaa Tukholman-komitean kokoukseen heinäkuun 31 p:nä ja kuului siis jo meidän piiriimme. Heidän tehtävästään lausuu Edv. Hjelt seuraavasti:[21] »Käydessäni Ruotsissa olin tullut vakuutetuksi siitä, että oli välttämätöntä sijoittaa pari huomattavaa, arvovaltaista ja nimenomaisesti saksalaisystävällistä henkilöä, joksikin aikaa asumaan Tukholmaan, josta käsin — tai henkilökohtaisesti Berliinissä käymällä — he voisivat toimia vapauttamisasian hyväksi. Purimme (s.o. keskuskomitea eli 'vanhainneuvosto'[22]) yhtyi tähän käsitykseen ja valitsi toimeen professori R. Erichin ja vapaaherra A. von Bonsdorffin, jotka olivat halukkaat panemaan itsensä alttiiksi niille uhrauksille ja vaaroille, jotka hankkeeseen liittyivät.» Toisessa yhteydessä sanoo Hjelt, että Erich ja von Bonsdorff lähetettiin »Tukholmassa olevan ulkomaanvaltuuskunnan miesluvun lisäämiseksi.»[23] Niin mekin käsitimme asian. Vapaaherra von Bonsdorff ilmoitti, että eräs »suomettarelainen» luultavasti saapuisi myöhemmin, mahdollisesti esittelijäsihteeri A.A. Listo. Siitäkään emme voineet muuta kuin iloita. Tukholman-komiteahan tulisi siten vielä suuremmassa määrässä kuvastamaan Suomen puolueoloja ja voisi niin ollen esiintyä entistä arvovaltaisemmin. Tietenkin otimme kiitollisuudella vastaan myöskin sen poliittisen älyn ja kyvyn lisäyksen, joka näin tuli Tukholman-komitean osaksi. Me totesimme suureksi mielihyväksemme, että tähänastisen Tukholman-komitean ja vastatulleiden välillä ei ollut mitään oleellista erimielisyyttä poliittista pääsuuntaa koskevassa kysymyksessä. Molemminpuolinen luottamus oli se perusta, jolle tahdoimme rakentaa yhteistyön. Niinpä luonnollisesti asetimme Tukholmassa hankkimamme suhteet vapaaherra von Bonsdorffin ja professori Erichin käytettäviksi. M.m. pantiin syyskuun 25 p:nä toimeen kokous ruotsalaisten aktivistien kanssa (Molin, Langlet, Järte ja Söderqvist sekä meidän puoleltamme v. Bonsdorff, Erich, Castrén, Fabritius ja Gummerus). Kokouksella oli hyvinkin juhlallinen leima, mutta tulos oli laiha. Ruotsalaiset tehostivat jälleen, »että Suomessa pitäisi tapahtua jotakin.» Joka tapauksessa oltiin yhtä mieltä siitä, että von Bonsdorffin ja Erichin oleskelua Tukholmassa piti mahdollisimman suuressa määrässä käyttää Ruotsin yleisön valistamiseksi entistä enemmän, mitä tulee Suomen asemaan ja Suomen toiveisiin. Heitä kumpaakin varten laadittiin luettelo henkilöistä, joiden luona käyntiä katsottiin edulliseksi.