K.H. tahtonee ystävällisesti ilmoittaa tukholmalaisille asianharrastajille, että muutamia yritykseen kiinnostuneita henkilöitä eri piireistä eilen oli koolla keskustelemassa niiden uusien tietojen johdosta, joita oli annettu liikkeen tilasta. Tosin lausuttiin V.S:n (= vanhain suomalaisten) taholta epäilyjä, että yleisö ei olisi yhtä ostonhaluinen kuin toisten aikaisemmin odotettujen konjunktuurien vallitessa, mutta tätä vastustettiin päättävästi samalta taholta. Jos vain vahva pankki on takana, voidaan kyllä pienempien pankkien yhtymät hyväksyä takuun antajiksi ja tueksi. Neuvottelun vaikutelma oli yleensä suotuisa osakkeiden kysyntään nähden eikä senvuoksi pitäisi epäröidä mitä liikkeen toimeenpanoon tulee. Markkinoita täällä voi vielä parantaa vanhoillisten keskuudessa, kun liikkeen todellinen sisällys tehdään selväksi. Hypoteekkia ei pidetä yhtä hyvänä kuin aikaisemmin ajateltua, mutta se ei voi vaikuttaa häiritsevästi liikkeen vakavaraisuuteen ja tuloksiin tulevaisuudessa. Ohjeet eivät ole vielä täysin selvät, mutta voidaan kai pian lähettää. Olisi kuitenkin parasta, että asiamiehet eivät odottaisi niitä, ennenkuin tekevät matkoja liikkeen asioissa.
Kunnioittaen
Obligatsioniyhtiö Fennian
Johtokunta.
(Nimikirjoitus:) Hjorth.
Kuten tämän merkillisen asiakirjan varovaisista lausumista näkyy, olivat johtavat itsenäisyysmiehet Suomessa valmiita hyväksymään Ruotsin aloitteen Suomen vapauttamiseksi, kun vain vahva pankki, s.o. Saksa on takana sekä myöskin, vaikka vastenmielisemmin, hypoteekin, s.o Ruotsin puolelta asetetut ehdot. Että »liikeyritys» raukesi, ei siis johtunut hyvän tahdon puutteesta asianharrastajain taholla.
Jos katsoimme tarkemmin asiaa, täytyi meidän tunnustaa, että saattoi olla edullista, että ratkaiseva toiminta siirrettiin jonkinverran tuonnemmaksi, kunnes olisimme saaneet kuntoon sen pienen armeijan ytimen, jota valmistettiin Lockstedtissa. Kuten ennenkin oli tämä puhtaasti sotilaallinen valmistus se kohta, jonka ympärille työmme keskittyi. Ilman jääkäripataljoonaa tukikohtana olisi meidän poliittinen propagandamme sekä Saksassa että Ruotsissa jäänyt tehottomaksi tyhjillä sanoilla huitomiseksi.
VI TOIVEITA JA PETTYMYKSIÄ SYKSYLLÄ 1915.
Vapaaherra von Bonsdorff ja professori Erich matkustivat lokakuun 9 p:nä Berliiniin päättämään diplomaattista tehtäväänsä. Heidän toimintansa siellä oli epäilemättä omiaan suuressa määrin antamaan Saksan hallitukselle oikean käsityksen Suomen oloista ja vahvistamaan sen luottamusta vapausliikkeeseemme. Molemmat emissariot kävivät m.m. valtakunnankanslerin ja ulkoministeriön alivaltiosihteeri Zimmermannin luona. Mutta mitään varmoja vakuutuksia Saksan aikomuksista Suomen suhteen sen lisäksi, mitä Wetterhoffille oli ilmoitettu, he eivät voineet saada. Todettiin jälleen, että saksalaiset olivat kohtalokkaalla tavalla kytkeneet ajatuksen Suomenretkestä Ruotsin sotaanyhtymisen toivoon. Kun vapaaherra von Bonsdorff ja professori Erich loppukuulla palasivat Tukholmaan, saattoivat he senvuoksi ainoastaan ilmoittaa meille yleisenä käsityksenään, että nykyjään oli vain kaksi mahdollisuutta: toivoa Ruotsin »mukaantuloa» ja koettaa saada mahdollisimman paljon väkeä Lockstedtin-pataljoonaamme.
Olin ollut siinä toivossa, että Helsingin-emissarioiden käynti Berliinissä johtaisi Wetterhoffin ja hänen, toimistonsa suhteen vallitsevien epäselvien välien selvittämiseen ja siten Saksassa suoritettavan työn sangen tarpeelliseen vakaannuttamiseen. Wetterhoffin asema oli itse asiassa jokseenkin epäselvä eikä lainkaan niin turvattu kuin hänen elokuussa saavuttamansa loistavan menestyksen jälkeen olisi luullut. Lockstedtin-pataljoonan asioita hoiti nyttemmin suurimmaksi osaksi saksalainen sotilastoimisto sen komentajan majuri Bayerin ja tämän alaisten johdolla, joiden joukossa tosin oli useita meikäläisiä jääkäreitä. Tämän ohella säilytettiin Wetterhoffin alkuperäinen toimisto etupäässä poliittisia tehtäviä varten, mutta se oli joutunut yhä suuremmassa määrässä riippuvaksi Saksan viranomaisista.[26] Toimiston rahoitti ulkoministeriö, jonka ynnä yleisesikunnan poliittisen osaston tarpeita sen oli tyydytettävä. Jo syyskuun alussa oli Wetterhoff saanut käskyn olla ryhtymättä mihinkään yleisesikunnalle siitä ennakolta ilmoittamatta. Tämä ei aluksi tuottanut suurtakaan haittaa, niin kauan kuin Wetterhoff oli tekemisissä Suomelle ja hänelle mieskohtaisesti erittäin suopean eversti von Zimmermannin kanssa, joka oli »Fremde Heere»-osaston päällikkönä yleisesikunnassa. Hankalammaksi kävi suhde sen jälkeen, kun tämä osasto oli lakkautettu ja Suomen asiain käsittely siirtynyt n.s. operatsioni-osastolle, jonka päällikkö oli kenraalimajuri von Lenski. Saksan sotilasviranomaiset pyrkivät ilmeisesti yhä enemmän rajoittamaan Wetterhoffin toimintavapautta. Se oli myöskin majuri Bayerin edun mukaista, hänen kunnianhimonaan kun oli esiintyä Suomen vapausliikkeen johtajana. Tämä ei saattanut olla ennemmin tai myöhemmin johtamatta valtuuskahnauksiin hänen ja Wetterhoffin välillä.