Majuri Bayerille jätettiin muutamia päiviä myöhemmin promemoria, joka päättyi ehdotukseen, että pataljoona otettaisiin pois rintamalta kuukaudeksi tai kahdeksi, kun se jo oli saanut riittävää kokemusta rintamapalveluksesta ja kun se helposti voisi kärsiä mieshukkaa mahdollisen venäläisen yllätysrynnistyksen sattuessa. Sen sijaan pitäisi järjestää upseeri- ja aliupseerikursseja.[63] Bayer sanoi olevansa suostuvainen koettamaan aikaansaada tähän suuntaan käyviä toimenpiteitä.

Käydessään rintamalla olivat valtuuskunnan jäsenet Saksan valtakunnan vieraina ja heitä kohdeltiin erittäin kohteliaasti. He kävivät tervehtimässä pohjoisarmeijan päällikköä ja muita korkeita upseereita sekä myöskin sen sotaoikeuden puheenjohtajaa, jonka edessä yhdeksän suomalaista jääkäriä oli syytettynä niskoittelemisesta. He saivat myöskin puhua syytettyjen itsensä kanssa vankilassa ja kävivät senjälkeen niiden jääkärien luona, jotka olivat sairaalassa hoidettavina. Saavuttuaan itse rintamalle saivat valtuuskunnan jäsenet vapaasti seurustella ja keskustella jääkäripataljoonan miehistön kanssa. He käyttivät tätä lupaa mitä laajimmassa määrin. M.m. viettivät Donner ja Fabritius yönsä maanalaisissa suojuskuopissa (Unterstände).

Erittäin kiintoisaa on, mitä selostuksessa mainitaan niistä seikoista, jotka osa jääkäreistä oli ilmoittanut syyksi haluunsa päästä pois rintamalta ja joukosta ylimalkaan. Väitettiin m.m., että värväys oli tapahtunut antamalla vääriä lupauksia, ja huomautettiin, että Suomea ei voida pelastaa sillä, että joukko ottaa osaa taisteluihin Saksan rintamalla Venäjää vastaan, että saksalaiset ja varsinkin majuri Bayer olivat puijanneet joukkoa, että saksalaiset aliupseerit puhuttelivat suomalaisia loukkaavalla ja hävyttömällä tavalla, että suomalaiset »ylennetyt» olivat herroja, jotka ajattelivat vain omaa ylenemistään ja kohtelivat miehistöä ylimielisesti, että koko yritys oli poliittinen hairahdus ja että elämä rintamalla turmeli hermot ja oli ajan pitkään sietämätön. (Tietenkin olivat useimmat näistä valituksista joukon keskuudessa ainoastaan verraten vähälukuisen huonomman aineksen esittämiä.) Vaikutelmansa seurustelusta jääkärien kanssa esittivät valtuuskunnan jäsenet kirjallisessa lausunnossa majuri Bayerille. Lausunto — sanotaan selostuksessa — oli pääasiassa seuraava:

»Joukkoon on tarttunut levottomuuden ja tyytymättömyyden kulkutauti.
Tämä on tapahtunut:

1) Kun varsin suuri määrä kaikenlaista hylkyainesta, jopa joukossa m.m. tyypillisiä kulkureita ja seikkailijoita, on päässyt joukkoon pujahtamaan.

2) Kun varsinkin älyllisesti kehittyneempään miehistöön nyttemmin on levinnyt sellaisia mielipiteitä, että joukon olo rintamalla ei ole miksikään hyödyksi Suomelle ja sen tulevaisuudelle. Tämä katsantokanta on tuotu joukon keskuuteen ulkoapäin.

3) Kun se onnettomuus on tapahtunut, että jääkärit ovat tulleet siihen käsitykseen, että heille on tehty kysymys, haluavatko he palvella joukossa vai tahtovatko mennä tiehensä.»

Epäkohdan parantamiseksi ehdotettiin useitakin toimenpiteitä, joista tärkein oli se, joka jo oli päätetty Tukholmassa, nimittäin että pataljoona mikäli mahdollista jonkin ajan kuluttua siirrettäisiin rintaman taakse. Toinen vaatimus oli, että mikäli mahdollista ei olisi mitään väliasteita suomalaisten esimiesten ja saksalaisten komppaniainpäälliköitten välillä. Majuri Bayer selitti olevansa valmis koettamaan täyttää esitetyt toivomukset. Se hänelle onnistuikin. Joulukuun 8 p:nä annettiin armeijakäsky jääkäripataljoonan siirtämisestä Libauhun, missä miehistölle oli annettava jatkuvaa opetusta. Se kuuluisi nyttemmin armeijan reserviin. Eräässä neuvottelukokouksessa Berliinissä joulukuun 18 p:nä, johon otti osaa uiko-, sota- ja meriministeriöiden ja sijaisyleisesikunnan edustajia sekä majurit Bayer ja Schwerin, vahvistettiin pataljoonan edelleen pysyttäminen, »kun ulkoministeriö edelleenkin katsoo Suomen vapausliikkeen kannattamista välttämättömäksi». Joukon käyttäminen tulisi riippumaan sotilaallisesta ja poliittisesta tilanteesta.

Minulla on se vaikutelma, että valtuuskunnan toimi tässä kriitillisessä tilassa pelasti pataljoonan perikadosta. Mainittakoon lisäksi, että myöskin konsuli Goldbeck-Löwe oli tehokkaasti koettanut estää pataljoonan hajoittamispuuhia. Häneltä oli asiassa kysytty suoranaista neuvoa ja hän oli silloin sangen päättävästi huomauttanut, että on mahdotonta hajoittaa Saksan viranomaisten oman päätöksen mukaan perustettua ja nyt valmiiksi koulutettua pataljoonaa, jo siitäkin syystä, että ei käy jättäminen tuuliajolle puoltatoistatuhatta nuorta suomalaista, jotka ovat uhrautuneet isänmaansa vapauttamisen hyväksi. Hehän eivät nyt missään tapauksessa voi palata Suomeen.

Rintamalta poistamisen lisäksi oli mitä tärkeintä, että jääkärien parhaat ainekset nyt olivat jälleen saaneet luottamuksen yrityksemme menestykseen keskustellessaan valtuuskunnan jäsenten kanssa. Niskoittelua ja tyytymättömyyden ilmauksia sattui edelleenkin sen vuoden ja viisi kuukautta kestäneen ajan kuluessa, joka vielä kului, kunnes pataljoona sai lähteä matkalleen Suomeen. Mutta katkennut yhteys joukon ja kotimaan ja sen poliittisen johdon kanssa oli jälleen solmittu. Jääkäriemme suuri enemmistö oli päättänyt pysyä lujana kaikista hankaluuksista huolimatta.