Mikä silloin olisi tullut Suomen kohtaloksi, sitä tuskin uskaltaa ajatellakaan. Tietenkään ei kummassakaan taistelevassa leirissä ollut monta, jos ketään, joka edes ajatteli kaukaista koillisessa olevaa maata tuon valtavan Puolan tantereella käydyn kamppailun aikana. Helsingissä kukaties vaistomaisesti ymmärrettiin, että täällä ratkaistiin Suomenkin tulevaisuus. Mutta arvatenkaan ei moni silloin tullut ajatelleeksi, että venäläistyttämisohjelman julkaiseminen marraskuussa johtui siitä voitonvarmuudesta, joka juuri silloin vallitsi Pietarissa. Olihan pelätty Hindenburg pakotettu peräytymään. Oltiin aivan varmoja siitä, että voitokkaat venäläiset joukot ennen pitkää seisoisivat Berliinin edustalla. Empisikö Venäjän hallitus niin ollen tehdä lopun Suomen sisäisen itsehallinnon viimeisestäkin jäännöksestä, varsinkin kun hyvin tiedettiin, että jok'ikinen suomalainen hartaasti toivoi Venäjän tappiota?
Kuukautta myöhemmin oli sotaonni kääntynyt. Hindenburg oli päässyt voittajaksi ja ajoi nyt takaa Venäjän voitetun miljoona-armeijan jäännöksiä. Ja tämä vaikutti ratkaisevasti Saksan kantaan Suomen asiassa. Kun joulukuun 8 p:nä jätin majuri von Aweydenille ylioppilaittemme rohkean ehdotuksen, tapahtui se suotuisana ajankohtana. Loistava menestys teki saksalaisille selväksi, että se voitto, joka lännessä oli luisunut heidän käsistään Marnen tappion vuoksi, oli saavutettavissa idässä.[3]
Luultavasti alettiin jo silloin, joulukuun lopulla, suuressa päämajassa suunnitella sitä valtavaa rynnistystä, jolla Puola, Liettua ja osa Kuurinmaata valloitettiin seuraavan kevään ja kesän kuluessa. Näin ollen voi olla edullista kannustaa Suomea kapinaan, joka saattoi tuntuvasti heikentää Venäjän pohjoista armeijaa. Olen varma siitä, että Wetterhoff ei jättänyt kiinnittämättä saksalaisten huomiota tähän asian puoleen. Suomalaisten ylioppilaiden anomusta saada sotilaskoulutusta pidettiin varmaankin todistuksena siitä, että Suomessa vallitsi sotainen mieliala, ja niin palasi ajatus taas kapinaan, jota saksalaiset niin herkkäuskoisesti olivat odottaneet sodan ensi aikoina. Oletan Wetterhoffin kuitenkin tarmokkaasti tehostaneen sitä, että kansannousu Suomessa on ajateltavissa ainoastaan saksalaisten maihinnousun yhteydessä. Todellisuudessa oli olemassa se mahdollisuus, että rynnistys Pietaria vastaan teki sivuliikkeen Suomen rannikoita kohti tarpeelliseksi.
Ylioppilaskomitean läheteille Pauligille ja Hornille olin heidän Tukholmasta lähtiessään luvannut toimia komitean luottamusmiehenä. Asemani ei nyt ollut aivan helppo. Oikeastaanhan olin asettunut Tukholmaan kagaalin asiamieheksi. Mutta minkälaiseksi muuttuisi suhteeni tähän arvossapidettyyn järjestöön, kun ilman sen tietoa olin antanut nuorten yritykselle kannatukseni? Sen nojalla, mitä itse olin kokenut Helsingissä ja ennen kaikkea sen perustalla, mitä olin kuullut Pauligilta ja Hornilta, oli minulla täysi syy olettaa, että kagaalin enemmistö ei hyväksynyt »Saksan-matkaa» eikä senvuoksi ollut tyytyväinen menettelyyni.
Enemmän huolta tuotti minulle kuitenkin suhteeni Wetterhoffiin. Tunsin häntä vielä varsin vähän ja olin melkein varma, että Helsingissä häntä pidettäisiin sopimattomana yrityksen asiamieheksi Berliinissä. Lisäksi tuli vielä, että Wetterhoff, päättäen hänen kirjeistään, ei ollut oikein selvillä kotimaan oloista. Vilkkaalla mielikuvituksellaan hän oli laatinut ohjelman laajan järjestön muodostamiseksi Suomessa, jolla ohjelmalla oli vain se vika, ettei se vastannut vaatimatonta todellisuutta. Lyhyesti, en ollut oikein selvillä, saatoinko häneen ehdottomasti luottaa. Katsoin senvuoksi välttämättömäksi noudattaa joltistakin pidättyväisyyttä kirjeenvaihdossani hänen kanssaan, varsinkin mitä henkilöihin tulee. Sitäpaitsi en ollut saanut päättäneeksi katkaista välejäni Leonardin kanssa, kuten Wetterhoff halusi. (Myöhemmin katsoin sen kuitenkin, asian edun tähden, välttämättömäksi.) Kaikki tämä sai aikaan sen, että meidän yhteistyömme ei alussa ollut niin läheistä kuin se muutoin olisi voinut olla.
Olin myöskin koko lailla huolissani siitä, että Wetterhoff neuvotteluissaan Saksan viranomaisten kanssa ei riittävästi ottaisi huomioon Suomen olojen tavatonta hankaluutta ja niitä poliittisia näkökohtia, joihin tiesin kotimaassa pantavan suurta painoa. Minulla on tallella konsepti hänelle joulukuun 18 p:nä saksaksi kirjoittamaani kirjeeseen, jossa annoin hänelle neuvotteluohjeita sekä pyysin erinäisiä tietoja, joita Suomessa pidettiin ehdottoman tärkeinä. Kirje oli laadittu käyttämällä pelkkää helposti läpikuultavaa kuvakieltä. Otan sen tähän kokonaan (käännöksenä) tyypillisenä asiakirjana siltä ajalta ja näytteeksi kuinka me koetimme noudattaa varovaisuutta kirjeenvaihdossamme.
Wetterhoffin tulee, kirjoitin, neuvotteluissa tehostaa seuraavaa: »1:o että toistaiseksi ei ole mahdollista avata haaraosastoja (= ryhtyä kapinaan Suomessa) ennenkuin berliiniläinen toiminimi (= Saksan hallitus) lähettää siihen tarvittavan lukuisan henkilökunnan (= sotajoukkoja), ja näin on laita kolmesta syystä: a) koska haaraosastot ilman tätä henkilökuntaa heti joutuisivat tappiolle kilpailussa (= kapina kukistettaisiin heti), b) koska ei ole varmuutta, etteikö berliiniläinen toiminimi tee sopimusta Rurik & C:on kanssa (= erikoisrauhaa Venäjän kanssa), mikä olisi perustettujen haaraosastojen tuho, c) koska kyseenalaiset henkilöt, niin suuresti kuin asiaa harrastavatkin, eivät suostu avaamaan haaraosastoja ilman henkilökuntaa ja ilman takeita, vain berliiniläiselle toiminimelle reklaamia tehdäkseen. 2:o että asianharrastajat kuitenkin ovat valmiita ryhtymään kaikkiin tarvittaviin valmistuksiin ja että sitä varten on muodostettu konsortium (= nuorten komitea), joka työskentelee etevien liikemiesten (= vanhempien poliittisten johtajien) tieten ja suostumuksella. Tämä konsortium tahtoo saada tietää: a) voidaanko ja milloin raaka-aineet ja koneet (= aseita ja ampumavaroja) lähettää Berliinistä, b) voidaanko ja millä tavalla väkeä lähettää Berliiniin oppimaan koneiden käyttöä, c) mitä muuten on tehtävä, heti kun henkilökunta saapuu, haaraosastojen tukemiseksi ostajapiirin (= kansan) puolelta.
»3:o että berliiniläisen toiminimen täytyy antaa varma lausuntonsa siitä, miten se on suunnitellut myyntialueen (= Suomen) tulevan aseman. Se helpottaisi suuresti ostajapiirin muokkaamista, joka jo on käynnissä.
»Ennen kaikkea», lisäsin, »tulee Teidän (neuvotteluissa ja niiden ulkopuolella) koettaa saada selvää, kuinka pitkälle kysymys sopimuksen teosta Rurik & C:on kanssa jo on edistynyt.»
Kun nyt kolmetoista vuotta jälkeenpäin luen nämä »ohjeet», täytyy minun hymyillä niiden kategoriselle sävylle. Me, s.o. pieni, enimmäkseen nuorten muodostama järjestö, aioimme esiintyä sopimusta tekevänä valtana suuren, mahtavan Saksan kanssa! Mutta samalla tuottaa asiakirja minulle tyydytystä, siitä kun näkyy, että meidän aikomuksemme ei ollut ilman ehtoja antautua Saksan mielivaltaan. Tässä on huomautettava kahta seikkaa. Toinen on se, että me jo ensi hetkestä oivalsimme, että erikoisrauhan mahdollisuus Saksan ja Venäjän välillä riippuu Damokleen-miekkana päämme päällä. Kirjekonseptissani on merkintä, että olin keskustellut »Stramerin», s.o. Saksan ulkoministeriön edustajan (silloisen Tukholmassa olevan Saksan ministerin von Reichenaun) kanssa tästä asiasta ja että tämä oli luvannut hankkia meille takeita, että meitä ei, joskin erikoisrauha Venäjän kanssa solmittaisiin, jätettäisi pulaan, jos nyt ryhtyisimme toimintaan.