"Mikä säveltäjä, onko hän sitten saapuvilla?"
Hän viittasi kädellään minuun. "Tuossa hän istuu."
Herrasmies katsahti minuun ja nauroi. "Sen olisitte voinut sanoa ennemminkin. Muuten oli musiikki sangen kaunista. Mutta kun on nälkä — — —"
Me aloimme syödä, ja tuskin oli soppa nautittu ja valkoviini kaadettu laseihin, kun Kranzl nousi pitämään maljapuhetta talon isännälle hänen syntymäpäivänsä johdosta. Muoth vuorostaan nousi heti, kun laseja oli kilistetty: "Hyvä Kranzl, jos olet luullut, että minä nyt pidän puheen sinulle, olet erehtynyt. Emme ylipäänsä huoli pitää mitään puheita enää, pyydän sitä. Ainoan puheen, joka kenties on välttämätön, otan omalle osalleni. Kiitän nuorta ystäväämme hänen sonaatistaan, jota pidän oivallisena. Kenties on Kranzl kerran oleva iloinen saadessaan soittaa hänen teoksiaan, mihin häntä täytyykin kehottaa, sillä hän esitti todellakin loistavasti sonaatin. Juon säveltäjän maljan toivoen hyvää ystävyyttä."
Laseja kilistettiin, naurettiin, minulle lausuttiin muutamia leikillisiä kohteliaisuuksia, ja pian oli syntynyt hyvän viinin ylläpitämä iloinen pöytätunnelma, jonka valtaan minä heittäydyin keventynein mielin. En ollut enää pitkiin aikoihin ollut näin tyytyväinen ja huolista vapaa, oikeastaan en enää kokonaiseen vuoteen. Nyt avasivat nauru ja viini, lasien kilinä, hälinä ja kauniit, iloiset naiskasvot minulle kauan suljettuina olleet ilon ovet ja minä liu'uin pehmeästi kepeiden ja iloisten puheiden ja nauravien ilmeiden maailmaan.
Pöydästä noustiin pian ja palattiin takaisin musiikkihuoneeseen, missä seurue jakaantui eri soppiin viinin ja sikaarien ääreen. Eräs vaitelias herra, joka oli puhunut vain jonkun sanan ja jonka nimeä en tiennyt, tuli luokseni ja lausui minulle muutamia ystävällisiä sanoja sonaatista, minkä jo kokonaan olin unohtanut. Sitten veti näyttelijätär minut kanssaan keskusteluun, ja meihin liittyi Muoth. Joimme uudelleen hyvän ystävyyden maljan, ja äkkiä sanoi hän, synkästi nauravien silmiensä säkenöidessä: "Nyt tiedän teidän historianne". Ja kauniille näyttelijättärelle: "Hän on mäkeä laskiessaan taittanut toisen jalkansa ollakseen kauniille tytölle mieliksi". Ja jälleen minulle: "Se on ihanaa. Hetkellä, jolloin lempi on kauneimmillaan ja vielä aivan tahraton, huimapäisesti vuorta alas. Sellainen onkin jo terveen jalan arvoista". Nauraen tyhjensi hän lasinsa ja näytti heti jälleen synkältä ja miettivältä, kun hän sanoi: "Mitenkä teistä tuli säveltäjä?"
Kerroin, minkälainen suhteeni musiikkiin oli ollut poikavuosistani asti, ja kerroin viime suvestani, paostani vuorille ja laulusta sekä sonaatista.
"Niin", sanoi hän hitaasti. "Mutta miksi tuo sitten tuottaa teille tyydytystä? Eihän tuskaa kuitenkaan voi panna paperille ja siten päästä siitä vapaaksi."
"Sitä en tahdokaan", sanoin minä. "En tahtoisi luopua ja vapautua mistään muusta kuin heikkoudesta ja siteistä. Tahtoisin tuntea, että tuska ja ilo tulevat samasta lähteestä, ovat saman voiman liikuntoja, saman musiikin tahteja, molemmat yhtä kauniita ja välttämättömiä."
"Mies", huudahti hän kiivaasti, "olettehan kuitenkin kadottanut jalkanne! Voitteko musiikin takia unohtaa sen?"