"En. Se oli tyhmyyttä minulta. Tuskinhan vielä tunsin häntä."
"Hän säälittää minua ollessaan sellainen. On päiviä, jolloin häntä täytyy pelätä".
"Teidänkin?"
"Minun kaikkein enimmän. Ja siten hän kuitenkin eniten tuottaa tuskaa itsellensä. Hän vihaa itseänsä monasti."
"Ahaa, hän tekee itsestänsä 'intressantin'!"
"Mitä sanotte?" huudahti Marion pelästyneenä.
"Että hän on ilveilijä. Miksi tarvitsee hänen pilkata itseänsä ja muita? Miksi tarvitsee hänen vetää esiin vieraan elämyksiä ja salaisuuksia tehdäkseen ne naurettaviksi!"
Äskeinen vihani valtasi minut puhuessani uudelleen, olin valmis pilkkaamaan ja häpäisemään miestä, joka oli tuottanut minulle tuskaa ja jota valitettavasti kadehdin. Myöskin kunnioitukseni kaunista seuralaistani kohtaan oli laskeutunut, koska tämä otti puolustaakseen Muothia ja näin avoimesti tunnusti minulle suhteensa häneen. Eikö ollut jo kylliksi siinä, että hän oli ottanut ainoana naisena ollakseen mukana tässä viinien ilahduttamassa nuortenmiesten seurassa? Näissä asioissa en ollut tottunut liian suureen vapauteen, ja koska minua hävetti siitä huolimatta tuntea kaipuuta tätä kaunista naista kohtaan, alotin kiivauksissani mieluummin riidan, kuin kauemmin alistuin ottamaan vastaan hänen sääliänsä. Jos hän pitäisi minua raakana ja juoksisi tiehensä, olisi sekin parempi, kuin että hän jäisi luokseni ja olisi ystävällinen.
Mutta hän laski jälleen kätensä minun käsivarrelleni. "Seis!" huusi hän lämpimästi, niin että hänen äänensä kaikesta huolimatta tunkeutui sydämeeni, "elkää puhuko enää kauemmin! Mitä teettekään? Te olette loukkaantunut parista Muothin sanasta, kun ette ollut kyllin taitava tai rohkea torjumaan niitä, ja nyt poissa ollessanne hyökkäätte ilkein sanoin hänen kimppuunsa! Minun pitäisi lähteä ja jättää teidät yksiksenne."
"Tehkää hyvin. Olen sanonut vain ajatukseni."