Muoth katsahti yhä laulaen taaksensa. Hänellä oli yllään ainoastaan hyvin pitkä, valkea paita ja hän näytti reippaalta, kuin olisi hän juuri kylpenyt. Pelästyin nyt, vasta liian myöhään, että olin tällä tavalla yllättänyt hänet. Hän ei kuitenkaan näyttänyt kummastuneelta siitä, että olin astunut sisään kolkuttamatta, eikä liioin näyttänyt huomaavan, ettei hänellä ollut vaatteita yllään. Ikäänkuin olisi kaikki ollut niinkuin olla pitikin, ojensi hän minulle kätensä ja kysyi: "Oletteko jo syönyt aamiaista?" Kun vastasin myöntävästi, istuutui hän pianon ääreen.
"Minun täytyy harjotella osaani! Tässä kuulette aarian! Esitetään kuninkaallisessa' hovioopperassa, Büttner ja Duelli pääosissa. Mutta tämä ei huvita teitä, eikä oikeastaan minuakaan. Miten voitte! Oletteko levännyt tarpeeksenne? Näytitte huonolta, kun eilen illalla läksitte kotia. Ja vihainen olitte minulle myöskin. No niin, elkäämme alottako noita tuhmuuksia heti uudelleen."
Ja hän jatkoi heti tämän jälkeen, minun ennättänyttäni sanoa mitään väliin: "Kuulkaahan, Kranzl on ikävä herra. Hän ei suostu soittamaan teidän sonaattianne."
"Soittihan hän kuitenkin sitä eilen."
"Konsertissa, tarkotan. Tahdoin saada sen hänen ohjelmistoonsa, mutta hän ei suostu. Olisi ollut hyvä, jos se ensi talvena olisi päässyt johonkin tuollaiseen Kranzlin 'matineeseen'. Kranzl ei ole tyhmä, uskokaa pois, vaan laiska. Hän soittaa aina vaan noiden puolalaisten insky'jen ja owsky'jen musiikkia, uutta ei hän mielellään ryhdy opettelemaan."
"En luule", sanoin minä nyt vuorostani, "että sonaattini sopii mihinkään konserttiin, sitä en ole koskaan kuvitellutkaan. Se ei ole teknillisessä suhteessa vielä lainkaan virheetön."
"Joutavuuksia! Kun on teidän taiteilija-omatuntonne! Emmehän toki ole mitään koulumestareita, ja epäilemättä soittaa juuri sama Kranzl huonompiakin kappaleita. Mutta tiedänpä erään toisen asian. Laulunne täytyy teidän antaa minulle, ja tehkää pian lisää samaa lajia! Lähden täältä ensi keväänä, olen sanonut itseni irti ja otan itselleni pitkän loma-ajan. Välillä haluaisin antaa pari konserttia, mutta tahtoisin saada jotain uutta, ei tuollaisia Schubert-, Wolf- ja Löwe-ohjelmia, joita saa kuulla joka ilta, vaan uusia ja ennen tuntemattomia kappaleita, pari ainakin joukossa, sellaisia kuin laviinilaulu. Mitä arvelette?"
Minulle mahdollisuus saada Muoth julkisesti esittämään laulujani oli ikäänkuin tulevaisuuteen avoin ovi, jonka kautta näin pelkkiä ihanuuksia. Juuri sentähden tahdoin olla varovainen ja olla väärinkäyttämättä Muothin ystävällisyyttä samoin kuin häntä liiaksi sitomattakin. Minusta näytti siltä, kuin olisi hän tahtonut liian väkivaltaisesti vetää minua puoleensa, häikäistä minut ja kenties jollain tavoin tehdä minulle vahinkoa. Sen vuoksi tuskin suostuinkin ehdotukseen.
"Saamme nähdä", sanoin. "Te olette sangen hyväntahtoinen minua kohtaan, sen näen, mutta en voi luvata mitään. Olen lopettamaisillani opintoni ja minun täytyy nyt ajatella vain hyvää todistusta. Voinko joskus esiintyä säveltäjänä, on epävarmaa; sillä välin olen kuitenkin viulunsoittaja ja saan luvan pitää huolta siitä, että ajoissa saan jonkunlaisen paikan itselleni."
"No, sen kaikenhan voitte tehdä. Silti voi teille kyllä mieleen lennähtää tuollainen laulu, jonka te sitte annatte minulle, teettehän sen?"