"Mielelläni. En tosin ymmärrä, miksi pidätte minusta niin hyvää huolta."
"Pelkäättekö minua? Teidän musiikkinne yksinkertaisesti miellyttää minua, tahtoisin laulaa teidän säveltämiänne kappaleita, koska käsittääkseni saavuttaisin niillä menestystä; se on siis puhdasta itsekkäisyyttä."
"Hyvä, mutta miksi puhutte kanssani siihen tapaan kuin eilen, sitä tarkotin."
"Ah, te olette yhä loukkaantunut? Mitä sitten oikeastaan sanoin? En sitä enää aivan tarkalleen muista. Missään tapauksessa en tahtonut pidellä teitä pahoin, niinkuin nähtävästi kuitenkin olen tehnyt. Voittehan puolustaa itseänne! Jokainen puhuu ja on sellainen, kuin hän on ja kuin hänen täytyy olla, ja meidän on tultava toistemme kanssa toimeen."
"Sitä mieltä olen minäkin, mutta te menettelette päinvastoin, te ärsytätte minua ettekä hyväksy mitään, mitä sanon. Te vedätte esiin sen, jota en itsekään mielelläni ajattele ja joka on salaisuuteni, ja heitätte sen eteeni ikäänkuin moitteena. Te pilkkaatte yksin jäykkää jalkaanikin!"
Heinrich Muoth sanoi hitaasti: "Niin, niin, niin, ihmisethän ovat erilaisia. Toisen saa totuuksien sanominen raivostumaan, toinen ei voi sietää minkäänlaisia fraaseja. Teitä on harmittanut se, etten kohtele teitä kuten jotakuta intendenttiä, ja minua on harmittanut se, että te tahdotte piiloutua minulta ja tyrkyttää minulle tuota vanhaa sananpartta taiteen lohdullisuudesta."
"Tarkotin sitä mitä sanoin, olen vain tottumaton puhumaan näistä asioista. Ja tuosta toisesta seikasta en tahdo puhua. Miltä minun omassa sisimmässäni näyttää ja olenko surullinen tai epätoivoinen ja miltä jalkani kadottaminen ja rampuuteni minusta tuntuu, sen tahdon pitää omana asianani enkä salli kenenkään sitä vetävän esille uhkauksilla enkä pilkalla."
Hän nousi ylös.
"Minullahan ei olekaan vielä mitään ylläni, käyn nopeasti pukeutumassa. Te olette kunnollinen ihminen, minä en sellainen valitettavasti ole. Emme huoli tästä enää paljoa kiistellä. Ettekö sitte lainkaan ole huomannut sitä, että pidän teistä? Odottakaahan hetkinen, istuutukaa pianon ääreen siksi kunnes olen pukeutunut. Ettekö laula? — Ette? No, viivyn vain kuusi minuuttia."
Tosiaankin tuli hän sangen pian takaisin sivuhuoneesta pukeutuneena.