Yhdessä näistä kilvistä oli nimi "Konrad Lohe", ja nimi tuntui minusta tutulta. Jäin seisomaan ja miettimään, ja mieleeni muistui, että yksi opettajistani latinakoulussa oli ollut sen-niminen. Ja muutamiksi silmänräpäyksiksi nousi vanha aika jälleen esille, katseli minua kummastuneena ja vyörytti eteeni joukon kasvoja, opettajien ja tovereiden, haukkumanimiä ja juttuja. Ja minun siinä seistessäni ja hymyillen katsellessani messinkitaulua kohosi lähimmän viinimarjapensaan takaa mies, joka oli ollut sinne kumartuneena työhönsä, astui aivan lähelle minua ja katsoi minua kasvoihin.
"Haluatteko päästä sisään minun luokseni?" kysyi hän, ja se oli Lohe, opettaja Lohe, jota me olimme kutsuneet Lohengriniksi.
"Oikeastaan en", sanoin minä ja kohotin hattuani, "en tiennyt että asutte täällä. Olen kerran ollut oppilaitanne."
Hän katsahti minuun terävämmin, silmäili minua ylhäältä alas aina keppiini saakka, muisteli ja sanoi sitten nimeni. Hän ei tuntenut minua kasvoistani, vaan jäykästä jalastani, sillä hän oli luonnollisesti saanut kuulla minua kohdanneesta onnettomuudesta. Nyt pyysi hän minua astumaan sisään.
Hän oli paitahiasillaan ja oli sitonut vihreän puutarhaesiliinan eteensä; hän ei tuntunut lainkaan vanhentuneelta ja näytti erinomaisen kukoistavalta. Astuskelimme edestakaisin pienessä siistissä puutarhassa; sitten vei hän minut avoimelle verannalle, jonne istuuduimme.
"Niin, en olisi teitä enää tuntenut", sanoi hän peittelemättä.
"Toivottavasti on teillä minusta säilynyt hyvä muisto."
"Ei oikein", sanoin hymyillen. "Te rankaisitte minua kerran sellaisesta, mitä en ollut tehnyt ja selititte vakuutteluni valheeksi. Se oli neljännellä luokalla."
Huolestuneena katsahti hän minuun. "Siitä ette saa olla minulle vihainen, se pahottaa minunkin mieltäni. Opettajille sattuu, huolimatta parhaimmasta tahdostaankin, ettei kaikki suju niinkuin pitäisi, ja vääryys on pian tehty. Tiedän pahempiakin tapauksia. Osaksi sellaisen takia minä virastanikin erosin."
"Vai niin, ettekö enää ole virassa?"
"En enää pitkiin aikoihin. Tulin sairaaksi, ja kun jälleen paranin, olivat mielipiteeni siinä määrässä muuttuneet, että otin eroni. Olin tehnyt parastani ollakseni hyvä opettaja, mutta en kuitenkaan ollut sellainen, sellaiseksi synnytään. Siksi luovuin, ja siitä lähtien on minun ollut hyvä olla."