Rössler nyökäytti hiukan päätään. "Sangen hauskaa. Mitä haluatte?"
"No", huudahti Muoth, "siinä on uusi toinen viulumme."
Kapellimestari katsoi minuun kummastuneena, kääntyi sitten jälleen laulajaan ja sanoi karkeasti: "Siitä ette te minulle virkkanut sanaakaan, että mies on raajarikko. Tarvitsen ehjäruumiisia ihmisiä."
Minulle nousi veri kasvoihin, mutta Muoth pysyi rauhallisena. Hän vain nauroi. "Pitääkö hänen sitten tanssia, Rössler? Luulin hänen tehtävänään olevan soittaa viulua. Jollei hän siihen pysty, täytyy meidän lähettää hänet takaisin. Mutta ensiksi sentään koettelemme."
"No, minun puolestani kyllä, hyvät ihmiset. Herra Kuhn, tulkaa huomenna varhain minun luokseni, noin yhdeksän jälkeen. Tänne asuntooni. Olette närkästynyt, jalkanne takia? Niin, sen asian olisi Muoth voinut ilmottaa minulle ennakoltakin. No, saamme nähdä. Näkemiin."
Pois mennessämme moitin Muothia. Hän kohautti olkapäitään ja sanoi, että jos hän heti ennakolta olisi maininnut ruumiinviastani, olisi kapellimestari tuskin suostunut, mutta nyt minä kerta kaikkiaan olin saapunut, ja jos Rössler edes jossain määrin olisi minuun tyytyväinen, saisin pian oppia tuntemaan häntä paremmilta puolilta.
"Mutta miten ylipäänsä saatoitte suositella minua", kysyin, "ettehän lainkaan tiedä, osaanko mitään."
"Se on teidän asianne. Ajattelin että se kyllä sujuu, ja sen se tekeekin. Te olette niin arkaa lajia, ettette milloinkaan mihinkään ryhtyisi, ellei teille toisinaan antaisi pientä työnnähdystä. Siinä oli yksi, jatkakaa vain matkaanne! Pelätä teidän ei tarvitse. Teidän edeltäjänne ei kelvannut juuri mihinkään."
Vietimme illan hänen asunnossaan. Nytkin oli hän vuokrannut muutamia huoneita kaukaa laitakaupungilta, puistojen ja hiljaisuuden keskestä; hänen valtaisen suuri koiransa hyökkäsi häntä vastaan, ja tuskin olimme ennättäneet istuutua ja lämmetä, niin soi kello ja sisään tuli hyvin kaunis, korkeakasvuinen nainen, joka piti meille seuraa. Se oli sama ilmakehä kuin ennenkin, ja hänen rakastettunsa oli jälleen moitteeton, ruhtinaallinen kaunotar. Hän näytti pitävän tätä kanssakäymistään kauniiden naisten kanssa mitä luonnollisimpana seikkana, ja minä katselin tätä uutta olentoa osanotolla ja sillä viehätyksellä, jota aina olen tuntenut rakastettavien naisten lähistössä ja jossa kai jonkun verran oli kateutta mukana, minä kun rampoine jalkoineni yhä sain kulkea toivottomana ja lemmettömänä.
Kuten ennenkin niin tälläkin kerralla Muothin luona syötiin ja juotiin hyvin, hän käyttäytyi meitä kohtaan yhtä väkivaltaisesti rajussa, salaperäisen painostavassa iloisuudessaan, ja tempasi meidät kuitenkin mukaansa. Hän lauloi ihmeellisesti ja hän esitti myöskin erään minun lauluni, ja meistä kolmesta tuli ystävät, me lämpenimme ja lähestyimme toisiamme, katsoimme toisiamme peittelemättömästi silmiin ja viivyimme yhdessä niin kauan kuin lämpö hehkui meissä. Kookas nainen, jonka nimi oli Lotte, veti minua lempeän ystävällisesti puoleensa. Ei ollut enää ensikertaa, jolloin kaunis ja rakastunut nainen lähestyi minua säälien ja ihmeellisen luottavaisesti, ja tälläkin kerralla se minulle tuotti samalla sekä iloa että tuskaa; tämä sävel oli kuitenkin minulle jo ennestään hiukan tuttu, enkä ottanut sitä kovin vakavasti. Minulle on vielä monasti sattunut, että rakastunut nainen on kunnioittanut minua erikoisella ystävällisyydellään. He pitivät minua kaikki yhtä kykenemättömänä mustasukkaisuuteen kuin rakkauteenkin, lisäksi tuli sääli, ja niin lähestyivät he minua puoleksi äidillisellä ystävällisyydellä.