Valitettavasti en ollut sellaisiin suhteihin vielä lainkaan harjaantunut enkä vielä saattanut läheltä katsella lemmen onnea ajattelematta samalla hiukan itseänikin ja sitä että minäkin oikeastaan sentään olisin mielelläni kerran tahtonut kokea samanlaista. Se hiukan vähensi iloani, mutta kuitenkin oli tämä miellyttävä iltahetki, jonka vietin kauniin naisen ja synkänhehkuvan, voimakkaan ja rajun miehen kanssa, joka minusta piti ja huolehti ja kuitenkaan ei voinut minulle osottaa rakkauttaan toisin kuin hän sitä osotti naisillekin, väkivaltaisesti ja oikullisesti.
Kun tyhjensimme viimeistä pikaria jäähyvästiksi, nyökäytti hän minulle päätään ja sanoi: "Oikeastaan pitäisi minun nyt esittää teille veljenmaljan tyhjentämistä, eikö totta? Tekisinkin sen mielelläni. Mutta jätämme sen sikseen, voimme olla näinkin. Aikaisemmin oli minulla tapana heti sinutella jokaista, joka minua miellytti, mutta se ei ole hyvä ainakaan virkaveljien kesken. Olen kuitenkin myöhemmin joutunut riitoihin kaikkien kanssa."
Tällä kertaa ei osakseni tullut happamanmakeata onnea saattaa ystäväni rakastajatar kotiansa, hän jäi sinne, ja minusta olikin parempi niin. Matka, käynti kapellimestarin luona, jännitys huomispäivän johdosta, uudelleen Muothin kanssa alkanut seurustelu, kaikki oli tehnyt minulle hyvää. Huomasin vasta nyt, miten ujoksi ja ihmisaraksi olin käynyt tuon pitkän, yksin vietetyn vuoden kuluessa ja tunsin mielihyvällä jälleen toimivani ihmisten joukossa, jälleen kuuluvani maailmaan.
Varhain seuraavana aamuna saavuin kapellimestari Rösslerin luokse. Tapasin hänet aamunutussa ja parta ajelemattomana; hän lausui kuitenkin minut tervetulleeksi ja kehotti minua soittamaan, ystävällisemmin kuin eilen, asettaen eteeni kirjoitettuja nuotteja ja itse istuutuen pianon ääreen. Soitin parhaani mukaan; kuitenkin tuotti huonosti kirjoitettujen nuottien lukeminen minulle hiukan vaivaa. Kun olimme lopussa, pani hän mitään sanomatta eteeni toisen nuottilehden, joka minun piti, soittaa ilman säestystä, ja sitten kolmannen.
"Hyvä on", sanoi hän. "Nuottien lukemiseen täytyy teidän vielä hiukan enemmän tottua. Tulkaa tänä iltana teatteriin; teen teille sijaa, jotta voitte soittaa toverinne vieressä, joka tähän saakka yksinään on vaivoin täyttänyt tehtäväänsä. Aika tulee olemaan hiukan täpärä. Silmäilkää edeltäpäin huolellisen puoleisesti nuotteja, tänään ei ole lainkaan harjotusta. Annan teille lapun, joka mukananne te menette teatteriin kello yhdentoista tienoissa noutamaan nuotit."
En vielä oikein ollut selvillä siitä, mistä tuuli puhalsi, mutta huomasin, ettei tämä mies pitänyt kyselyistä, ja menin. Teatterissa ei kukaan tahtonut tietää mitään nuoteista ja ottaa kuunnellakseen mitä minulla oli asiaa; en ollut koko menoon vielä tottunut ja jouduin neuvottomaksi. Silloin lähetin pikalähetin Muothin luokse, hän saapui, ja heti sujui kaikki aivan erinomaisesti. Ja illalla soitin ensi kertaa teatterissa, huomaten kapellimestarin pitävän minua tarkasti silmällä. Seuraavana päivänä sain paikan.
Niin omituinen on ihminen, että minut keskeltä uutta elämää ja täyttyneitä toiveita monasti valtasi nopeasti ohimenevä, vain kevyesti ja ikäänkuin harsojen takaa tuntuva koti-ikävä, yksinäisyyden, niin, jopa päivien yksitoikkoisuuden ja tyhjyyden kaipuu. Silloin tuntui minusta kotikaupungissa vietetty aika, jonka ikävästä yksitoikkoisuudesta olin lähtenyt niin kiitollisena, ikäänkuin joltakin kaipaamisen arvoiselta; nimenomaan ajattelin todellisella kaipuulla vuoristossa kaksi vuotta sitten viettämiäni viikkoja. Luulin tuntevani, ettei minun osakseni ollut määrätty menestys ja onni, vaan heikkous ja sortuminen elämässä, ja että ilman näitä synkkiä varjoja luomisen lähde minussa kumpuaisi hitaampana ja niukempana. Tosiaankaan ei ensi aluksi ollut puhettakaan luovan työn hiljaisista hetkistä. Ja muuten voidessani hyvin ja viettäessäni täyteläistä elämää luulin yhä kuulevani, mitenkä salainen lähde syvällä sisimmässäni hiljaa valittaen kohisi.
Orkesterissa soittaminen tuotti minulle iloa, istuin ahkerasti partituurien ääressä ja pyrin halukkaasti yhä eteenpäin tällä alalla. Hitaasti opin käytännöllisesti sen, minkä tähän saakka olin tuntenut ainoastaan teoreettisesti ja etäältä, yksityisten soittimien laadun, sävyn ja merkityksen alhaalta ylös saakka, kuulin ja tutkiskelin sen ohella näyttämömusiikkia ja toivoin yhä vakavammin sitä aikaa, jolloin uskaltaisin ryhtyä säveltämään omaa oopperaa.
Tuttavallinen seurusteluni Muothin kanssa, joka oli yksi oopperan ensimäisiä ja kunnioitetuimpia taiteilijoita, saattoi minut nopeasti lähemmäksi kaikkea ja hyödytti minua paljon. Mutta vertaisteni, orkesteritoverien joukossa, oli se minulle vahingoksi; ei syntynyt sitä avoimen ystävällistä suhdetta, jota olin toivonut. Vain orkesterimme ensimäisen viulun soittaja, Teiser niminen steiermarkilainen, lähestyi minua ja tuli ystäväkseni. Hän lienee ollut noin kymmentä vuotta vanhempi minua, vaatimaton, avomielisen näköinen mies, jolla oli hienopiirteiset, lempeät ja herkästi punehtuvat kasvot ja joka oli hämmästyttävän musikaalinen, omaten nimenomaan uskomattoman herkän ja tarkan korvan. Hän oli yksi niitä, jotka löytävät taiteesta tyydytyksen, tahtomatta itse näytellä mitään osaa. Hän ei ollut mikään esittävä taiteilija eikä myöskään ollut milloinkaan säveltänyt, hän soitti tyytyväisenä viuluaan ja tunsi vilpitöntä iloa siitä, että taisi ammattinsa perinpohjin. Jokaisen alkusoiton tunsi hän perinpohjaisesti, miltei paremmin kuin joku johtaja, ja milloin tuli loistokohta tai joku erikoinen hienous, milloin joku erikoinen soitin kauniisti ja omituisesti esiintyi muiden joukosta, silloin hän säteili ja nautti enemmän kuin kukaan muu. Hän käytteli miltei kaikkia soittimia, niin että minulla oli joka päivä häneltä, kysymistä ja oppimista.
Kuukausimääriin emme puhuneet keskenämme muista kuin ammattiasioista, mutta minä pidin hänestä ja hän huomasi, että minä todenteolla pyrin oppimaan jotain; siten syntyi meidän keskemme myötätuntoisuus, josta ei enää paljoa puuttunut ystävyyteen. Lopulta sitten kerroin hänelle viulusonaatistani ja pyysin häntä kerran soittamaan sitä kanssani. Hän suostui ystävällisesti ja tuli määrättynä päivänä asuntooni. Valmistaakseni hänelle pienen ilon olin hankkinut hänen kotiseutunsa viiniä; sitä joimme lasillisen, minkä jälkeen asetin nuotit hänen eteensä, ja me aloimme. Hän soitti erinomaisesti suoraapäätä nuoteista, mutta äkkiä hän taukosi ja antoi jousensa vaipua.