Vihdoin ilmaantui hän, jo ennen Gertrudin paluuta, ja astui eräänä aamuna huoneeseeni. Hän silmäili minua pitkään.
"Te näytätte kurjalta", sanoi hän päätään ravistaen. "No, kun säveltää sellaisia asioita!"
"Oletteko silmäillyt osaa?"
"Silmäillyt? Osaan sen ulkoa ja laulan sen niin pian kuin haluatte.
Sehän on vallan vietävää musiikkia!"
"Niinkö luulette?"
"Saattepa nähdä. Nyt on teidän kaunein aikanne ollutta ja mennyttä, odottakaahan vain! Ullakkokamari-kuuluisuus on ohitse, kun ooppera tulee esitetyksi. No, se on teidän asianne. Milloin laulamme? Pari huomautusta olisi minulla kuitenkin tehtävänä. Miten pitkälle on työnne kokonaisuudessaan sujunut?"
Näytin hänelle mitä oli näytettävää, ja hän vei minut heti mukanaan asuntoonsa. Siellä kuulin hänen ensimäisen kerran laulavan tätä osaa, jota säveltäessäni minä aina olin oman intohimoni halki ajatellut häntä, ja tunsin oman musiikkini ja hänen äänensä voiman. Vasta nyt saatoin ajatuksissani nähdä kokonaisuuden edessäni näyttämöllä, vasta nyt löi oma liekkini minua vastaan ja antoi minun tuntea lämpöänsä, ei enää kuulunut minulle eikä enää ollut minun teokseni, vaan oli saanut oman elämän ja vaikutti minuun vieraana voimana. Ensi kertaa tunsin tuon teoksen irtautumisen omasta luojastaan, johon en tähän saakka oikein ollut uskonut. Teokseni alkoi kohota ja liikkua ja näyttää elonmerkkejä; vastikään oli se ollut kädessäni ja nyt ei se enää ollut minun, se oli kuin isäänsä ylivoimaiseksi kasvanut lapsi, eli ja vaikutti omin neuvoin, katseli minua oudostellen omana itsenään ja kantoi kuitenkin nimeäni ja merkkejäni otsallaan. Sama kaksinainen, monasti hirveä tunne on minulla myöhemmin ollut seuratessani sen esitystä.
Muoth oli harjotellut osansa hyvin, ja mitä hän halusi saada muutetuksi, siinä saatoin helposti noudattaa hänen mieltänsä. Nyt tiedusteli hän uteliaana soprano-osaa, jota hän tunsi ainoastaan puolittain, ja tahtoi tietää, oliko joku laulajatar jo laulanut sen minulle. Minun täytyi nyt ensimäisen kerran puhua hänelle Gertrudista, ja onnistuin tekemään sen rauhallisesti ja huomiota herättämättä. Nimeltään Muoth hänet kyllä tunsi, mutta ei ollut milloinkaan seurustellut Imthorin talossa ja oli kummastunut kuullessaan, että Gertrud oli harjotellut osan ja saattoi laulaa sen.
"Siinä tapauksessa täytyy hänellä olla hyvä ääni", sanoi hän, "hyvin korkea ja kevyt. Ettekö tahdo kerran viedä minua sinne?"
"Olisin muutenkin pyytänyt saada tehdä sen. Tahtoisin pari kertaa saada kuulla teidän laulavan neiti Imthorin kanssa, lienee tarpeellista tehdä eräitä korjauksia. Niin pian kuin Imthorin herrasväki jälleen on kaupungissa, pyydän teitä tekemään sen."