"Myöhemmin kyllä. Tahdon nähdä, onko hänen myöskin hyvä olla luonasi."
"Hm…"
"Heinrich, älä pahastu, mutta minun täytyy useasti ajatella Lottea, jota sinä kohtelit pahoin ja löit."
"Jätä Lotte! Se oli hänelle oikein. Iskuja ei saa kukaan nainen, joka ei tahdo saada niitä."
"No niin. Siis oopperaani. En vielä lainkaan ole selvillä, minne sitä ensin tarjoaisin. Sen pitäisi olla hyvä näyttämö, mutta tokko sellainen huolii teoksestani?"
"Huoliipa kyllä. Halusinkin puhua tästä kanssasi. Lähetä se Müncheniin! Todennäköisesti se hyväksytään; sinuun kiinnitetään huomiota, ja hätätilassa vastaan minä siitä. Tahtoisin mielelläni, ettei kukaan muu laulaisi osaani ennen minua."
Sillä olin autettu. Suostuin mielelläni ja lupasin nopeasti toimittaa käsikirjotuksesta jäljennöksen. Keskustelimme yksityiskohdista ja jatkoimme puhelua hämillämme, ikäänkuin kaikki mitä sanoimme olisi ollut ylen tärkeätä, ja kuitenkaan emme tahtoneet mitään muuta kuin saada ajan kulumaan ja silmämme ummistetuksi siltä kuilulta, joka oli avautunut välillemme.
Muoth katkaisi ensiksi tuon salaisen siteen.
"Kuule", sanoi hän, "muistatko vielä, miten aikoinaan otit minut mukaasi Imthorille? Siitä on nyt vuosi."
"Muistan kyllä", sanoin minä, "eikä sinun olisi tarvinnut minua siitä muistuttaa. Lähtisit ennemmin!"