Nämä pikkuasiat kuuluvat kuitenkin menneeseen, joka ei jätä jälkiä. Myöskään menestykseni kauniit hedelmät, tuttavuudet jalojen ja hienojen ihmisten kanssa, joilla musiikki on sydämessään eikä huulillaan, eivät kuulu varsinaiseen elämään, joka yhä edelleen, kuten ennenkin on kulunut hiljaisuudessa ja joka ei siitä lähtien enää ole paljoa muuttunut. Minulla on enää kerrottavana, minkä käänteen lähimpien ystävieni kohtalo sittemmin on saanut.
Vanha herra Imthor ei nähnyt enää niin paljoa vieraita ympärillään kuin Gertrudin kotona ollessa. Mutta yhä edelleen hänen kotonansa joka kolmas viikko esitettiin valittua kamarimusiikkia, ja näissä tilaisuuksissa minä säännöllisesti kävin. Toisinaan vein myöskin Teiserin mukaani. Imthor tahtoi kuitenkin, että minä muulloinkin kävin häntä tervehtimässä. Monasti kävinkin varhain aamupäivällä, hänen mieliaikaansa, tapaamassa häntä yksinkertaisessa työhuoneessaan, missä Gertrudin muotokuva riippui seinällä, ja kun vanhan herran ja minun välilleni vähitellen oli muodostunut ulkonaisesti kylmähkö, mutta kuitenkin luja keskinäisen ymmärtämyksen suhde, tuli keskustelumme useasti koskettelemaan sitä, mikä oli meidän molempien sydäntä lähinnä. Minun täytyi kertoa Münchenistä, enkä salannut sitä, minkä vaikutuksen olin saanut aviopuolisoiden välistä. Hän nyökäytti siihen myöntävästi päätään.
"Kaikki voi kai vielä korjautua", sanoi hän huoaten, "mutta me emme voi siihen mitään tehdä. Ajattelen ilolla kesää, jolloin saan lapsen pariksi kuukaudeksi luokseni. Münchenissä käyn heidän luonansa harvoin ja vastenmielisesti; hän kestää niin urheasti, etten tahdo häiritä ja tehdä häntä surulliseksi."
Gertrudin kirjeissä ei ollut mitään uutta. Mutta kun hän pääsiäiseksi tuli käymään isänsä luona ja myöskin kävi katsomassa meitä, näytti hän laihtuneelta ja jännittyneeltä, ja niin ystävällinen kuin hän olikin meitä kohtaan ja koetti salata mielentilaansa, näimme kuitenkin hänen totisiksi muuttuneissa silmissään useasti oudon toivottoman ilmeen.
Minun piti soittaa hänelle uutta musiikkiani, mutta kun pyysin häntä laulamaan jotakin meille, pudisti hän päätänsä ja katsoi minuun torjuen.
"Toisen kerran", sanoi hän epävarmasti.
Huomasimme kaikki, että hänen laitansa oli huonosti, ja hänen isänsä tunnusti minulle jälkeenpäin, että hän oli ehdottanut, että Gertrud kokonaan jäisi hänen luoksensa, mutta tämä ei ollut siihen suostunut.
"Hän rakastaa miestään", sanoin minä.
Imthor kohautti olkapäitään ja katsahti minuun huolestuneena. "Kuka tietää. Mutta Gertrud sanoi jäävänsä hänen luokseen hänen itsensä vuoksi; hän kuuluu olevan aivan kurja ja onneton ja tarvitsevan Gertrudin apua enemmän kuin itse arvaakaan. Gertrudille ei hän ole mitään sanonut, mutta sen voi lukea hänen kasvoistaan."
Sitten madalsi vanhus ääntään ja sanoi aivan hiljaa ja häpeissään:
"Hän luulee Muothin juovan."