Ajoimme nyt äänettöminä teatteriin. Kävin tervehtimässä kapellimestaria ja sain paikan. Jälleen kaikui tuttu musiikki korvissani, mutta nyt oli kaikki toisin kuin viime kerralla. Istuin yksin aitiossani, Gertrud oli poissa, ja se, joka tuolla alhaalla näytteli ja lauloi, oli myöskin toinen. Hän lauloi intohimoisesti ja hillittömästi, yleisö näytti hänestä pitävän tässä osassa ja seurasi alusta alkaen vilkkaasti mukana. Mutta minusta hänen tulisuutensa tuntui liiotellulta, miltei raa'alta. Ensimäisellä väliajalla menin näyttämölle ja etsin hänet käsiini. Hän istui jälleen huoneessaan ja joi samppanjaa, ja niiden muutamien sanojen aikana, jotka vaihdoimme, olivat hänen silmänsä epävarmat kuin juopuneen. Kävin jälkeenpäin, Muothin pukeutuessa, puhuttelemassa johtajaa.
"Sanokaahan", pyysin, "onko Muoth sairas? Minusta näyttää siltä, kuin olisi hän pitänyt itseään pystyssä samppanjan avulla. Tiedättehän, että hän on ystäväni."
Mies katsoi minua epäillen.
"Onko hän sairas, en tiedä. Mutta että hän tekee itsestään lopun, on selvää. Hän tulee monta kertaa miltei juopuneena näyttämölle, ja jos hän kerran sattumalta on juomatta, näyttelee hän huonosti ja laulaa kurjasti. Hän on aikaisemminkin aina ennen esiintymistään nauttinut lasin sektiä, mutta nyt ei hän milloinkaan tyydy vähempään kuin kokonaiseen pulloon. Jos tahdotte neuvoa häntä — — mutta tässä lienee vähän tehtävissä. Muoth tekee väkisin lopun itsestään."
Muoth kävi noutamassa minut mukaansa ja söimme illallista lähimmässä ravintolassa. Hän oli jälleen, kuten päivällä, hermostunut ja luoksepääsemätön, joi määrättömästi tummaa punaviiniä, koska ei muuten voisi nukkua ja näytti siltä kuin olisi hän kaikin mokomin tahtonut unohtaa, että maailmassa oli muitakin asioita kuin hänen väsymyksensä ja unentarpeensa.
Vaunuissa ajaessamme hän hetkiseksi virkistyi, nauroi ja sanoi: "Poikaseni, kun minua ei enää ole, voit panna oopperasi säilöön, osaa ei pysty laulamaan kukaan muu kuin minä."
Seuraavana päivänä nousi hän myöhään ylös ja oli silloin väsynyt ja veltto, katseeltaan epävarma ja kasvoiltaan harmaa. Aamiaisen jälkeen otin hänet käsitelläkseni.
"Saatat itsesi perikatoon", sanoin huolestuneena ja vihaisena. "Pidät itseäsi reippaana samppanjan avulla ja saat tietysti jälkeenpäin tuntea seuraukset. Voin käsittää, miksi teet niin, enkä sanoisi siihen mitään, ellei sinulla olisi vaimoa. Hänen tähtensä olet velvollinen pitämään itsesi ulkonaisesti ja sisäisesti urheana pystyssä."
"Niinkö?" hymyili hän heikosti ja näennäisesti minun kiivaudestani huvitettuna. "Ja mikä on sitten hänen velvollisuutensa minun suhteeni? Onko hän urhoollinen? Hän istuu isänsä luona ja jättää minut yksikseni. Miksi pitää minun pysyä rohkeana, kun ei hänkään sitä tee? Ihmisethän tietävät jo, että välimme on rikki, ja sinä tiedät sen myöskin. Tämän ohessa täytyy minun vielä laulaa ja huvittaa ihmisiä; se ei lähde tyhjästä eikä inhosta, jota nyt tunnen kaikkea kohtaan, kaikkein enimmän taidetta."
"Siitä huolimatta täytyy sinun muuttaa tapojasi, Muoth! Jospa vielä tämän kaiken lisäksi olisit onnellinen! Mutta laitasihan on kurjasti. Jos laulaminen käy yli voimiesi, ota lomaa, sen saat heti; ethän ole sen rahankaan tarpeessa, jonka vuoksi laulat. Lähde vuoristoon tai meren rannikolle, tai mihin tahansa ja tule jälleen terveeksi! Ja heitä toki järjetön juominen! Se ei ole ainoastaan typerää, se on raukkamaista, sen tiedät kyllä."