"Tietysti. Viisaat herrat todistavat aina yhä uudestaan ja uudestaan, että kaikki on vain kuvittelua. Tiedätkö, olen aikaisemmin useasti lukenut tuollaisia kirjoja ja voin vakuuttaa, ettei niissä ole takana mitään, ei kerrassaan mitään. Kaikki, mitä nämä filosofit kirjoittavat, on vain leikittelyä; itseänsä he kenties lohduttavat sillä. Toinen keksii individualismin, koska hän ei voi sietää aikalaisiansa, toinen sosialismin, koska hän ei voi elää yksin. Voihan olla, että meidän yksinäisyydentunteemme on sairautta. Mutta se ei muuta asiaa. Unissakäyminen on myöskin sairautta, mutta siitä huolimatta seisoo sellainen ihminen katonräystäällä ja taittaa niskansa, jos häntä puhuttelee."
"No, sehän on sentään hiukan toista."
"Olkoon minun puolestani, en väitä olevani oikeassa. Tarkotan vain, ettei viisaudella päästä minnekään. On vain kaksi viisautta; kaikki, mikä on siltä väliltä, on lorua."
"Mitä viisauksia sitten tarkotat?"
"No, joko on maailma huono ja kurja, kuten buddhalaiset ja kristityt sanovat. Silloin täytyy elää säkissä ja tuhassa, luopua kaikesta, ja luulen, että sitä tietä voi tulla varsin tyytyväiseksi. Askeettien elämä ei ole niin vaikeata kuin luullaan. Tai on sitten maailma ja elämä hyvä ja oikea; silloinhan ei voi tehdä muuta kuin elää mukana ja sitten kuolla rauhassa, kun se on lopussa…"
"Ja kumpaa uskot itse?"
"Sitä ei pidä keltään kysyä. Useimmat ihmiset uskovat molempia, aina sen mukaan millainen sää on, ovatko he terveitä ja onko heillä rahaa kukkarossa vai eikö. Ja nekään, jotka todella uskovat jompaankumpaan, eivät elä sen mukaisesti. Niin on minunkin laitani. Uskon nimittäin, kuten Buddha, ettei elämä ole minkään arvoinen. Mutta minä elän kuitenkin sen mukaisesti, mikä aistejani mielyttää ja ikäänkuin ne olisivat pääasia. Kunhan vain olisi hauskempaa!"
Ei ollut vielä myöhästä, kun lopetimme. Kun menimme sivuhuoneen lävitse, missä paloi vain yksinäinen sähkölamppu, pidätti Muoth minua käsivarresta, sytytti kaikki valot ja otti verhon Gertrudin kuvan edestä, joka siinä nojasi seinää vastaan. Katselimme vielä kerran noita rakkaita, kirkkaita kasvoja; sitten peitti hän taulun jälleen ja sammutti valot. Hän seurasi minua huoneeseeni ja asetti vielä pari aikakauslehteä pöydälleni; siltä varalta että minua haluttaisi lukea. Sitten ojensi hän minulle kätensä ja sanoi hiljaa: "Hyvää yötä, ystäväni."
Menin vuoteeseeni ja makasin vielä noin puoli tuntia valveilla häntä ajatellen. Minua oli liikuttanut ja hävettänyt kuullessani, miten uskollisesti hän oli muistissaan säilyttänyt kaikki ystävyytemme aikana sattuneet pikkuseikatkin. Hän, jonka oli vaikeata osottaa ystävyyttään, oli kiintynyt niihin, joista hän piti, sydämellisemmin kuin olin luullutkaan.
Tämän jälkeen nukahdin ja uneksin sekaisin Muothista, oopperastani ja herra Lohesta. Kun heräsin, oli vielä yö. Heräsin pelästykseen, jolla ei ollut mitään yhteyttä unennäköjeni kanssa, näin ikkunan häämöttävän epäselvänä hämärästä, tunsin tuskallista ahdistusta, käännähdin vuoteellani ja koetin päästä täydelleen hereilleni ja tajuntaani.