"Kuules, Raakel, minä luulen, että sinun puolisosi, apostoli Pietari ja ne muut, jotka täältä lähtivät Jerusalemiin seurakuntakokoukseen, palaavat nyt jo aamulla tänne, sillä yönaikana on vilpoisempi kulkea. Tule, mennään heitä vastaan! Me ennätämme kyllä, onhan täällä ystäväni Julia, joka huolehtii kaikista juhlavalmistuksista."
"Mennään vain vastaan, mutta en luule, että he näin aikaisin tulevat", vastasi Raakel.
Naiset kietoutuivat vaippoihinsa ja läksivät kulkemaan vuoristotietä alas laaksoa kohti. Kun he tulivat paikkaan, jossa raikas vuoripuro solisi tien vieressä, istahtivat he kivelle lepäämään. Raakel katseli ylhäällä olevaa huvilaa ja noita somia majoja, joita oli ilmestynyt sinnetänne seetrien suojaan. Vihdoin hän virkkoi: "Paljon on täällä muuttunut siitä, kun viimeksi olin täällä."
Aurelia: "Aika tuo aina muutoksia tullessaan, siitähän onkin jo kahdeksan vuotta. Silloin olivat kaikki lapsenikin vielä kotona, nyt ovat lentäneet omiin pesiinsä, paitsi nuorin. Tuossa ovat heidän majansa kotini läheisyydessä."
Raakel: "Miten ihmeessä ovatkin kaikki kolme jääneet noin lähelle?"
Aurelia: "No, se on käynyt kuin itsestään. Kun ainoa tyttäreni ensin meni naimisiin, laitatin hänelle kodin tuohon lähelle, tuntui vaikealta laskea häntä kauas. Viikunat, viiniköynnös ja muut hedelmät menestyvät hyvin tämän vuoriston rinteillä, ja siksi molemmat vanhemmat kasvattipoikanikin jäivät tuohon lähelle viinimäkiään viljelemään. Katsos, tuohon vuoren rinteelle syntyy vielä kerran vuoristokylä. Kaksikymmentä vuotta on siitä, kun sain nuo lapseni Herralta Genetsaretin rannalla, ja tänään kastetaan meidän synagoogassamme kolme lastenlastani, sillä kussakin majassa on nyt pienokainen. Juhla alotetaan kastetoimituksella."
Raakel: "Onko juhlassa sitten muutakin kuin tuo kastaminen, koska sanot, että sillä alotetaan?"
Aurelia: "On, on! Siitä ei ole niin paljon puhuttu, on tahdottu yllättää apostoleja. Näes, sukulaiseni Luukas, joka itse kulki niin paljon Jeesuksen mukana, on monta vuotta kirjoittanut kertomusta Kristuksen elämästä. Oi, jospa tietäisit, miten äärettömästi hän on tutkinut, tiedustellut, tehnyt matkoja! Nuorin kasvateistani, tuo hiljainen Johannes, on kaiken aikaa ollut hänen apunaan kirjoitustyössä ja muussa. Nyt vihdoinkin on kertomus valmiina. Ja tänään lukee Luukas sen synagoogassa apostoleille ja meille muille. Tämän kirjoituksen valmistumisen vuoksi me juuri juhlimmekin, onhan nyt saatu Herran omille säilymään osa Jeesuksen elämäntyöstä, vaikka pienikin osa. Luukas sanoo tapahtumia olevan niin äärettömän paljon, että on ollut sanomattoman vaikeata valita ja järjestää tärkeimpiä."
Raakel: "Oi ihmeitten ihme! Vai sellaista on Luukas tehnyt! Miltä tuntuneekaan kuulla kertomusta Herran elämästä! Eläisipä nyt vielä Jeesuksen äiti, miten iloiseksi hän tulisikaan! — Muistatko, kun hän oli täällä, istui hän aina tässä kivellä, katseli puron kuohuja ja kertoi meille pojastaan?"
Aurelia: "En koskaan sitä unohda! Häneltähän Luukaskin sai paljon tarkkoja tietoja. Oli sekin ihmeellistä, että tuo onnettomuus Jerusalemissa tuotti meille täällä Libanonilla niin paljon onnea! — Apostoli Jaakob oli mestattu ja sinun miehesi Pietari vangittuna. Silloin enkeli aukaisee vankilan portit ja tuo Pietarin pois. Muistan aivan, minkälainen oli yö, kun sinä ja Pietari turvaa etsien kolkutitte meidän portille. Ja sitten heti seuraavana yönä kolkutti portille apostoli Johannes. Olin aivan ilosta tukehtua, kun Johannes sanoi: 'Tuon tässä Jeesuksen äidin sinun luoksesi turvaan ja suojaan pois Juudean vainoista.' Ne olivat ihania kuukausia, kun te molemmat majailitte täällä."