Impi oli Topon emännän kanssa asettunut lähelle kiuasta. Muita naisia ei täällä ollutkaan. Pirtti oli jo melkein pimeä. Siksipä Topo sulki akkunaluukun ja pani päreen pihtiin. — — —
Käräjät alkoivat. Ensin päätettiin parin sillan korjauksesta, sillan, joita koko heimo käytti. Korjauskulut päätettiin maksaa vero-ohrista. Sitten tultiin pää-asiaan. Väinävalta kertoi lyhyesti, miten syksyllä viimeisten avovesien aikana kainulaiset olivat lähteneet sieltä kaukaa Pimeydenmeren rantamilta vainoretkelle etelään. He olivat uskaltaneet nousta tänne Suomenkin rannikolle. Ankaran lähdön he kyllä saivat, mutta jo se, että uskalsivat yrittää, oli jotain, joka ehdottomasti vaati kostoretkeä Kainuun. Näin puhui Väinävalta, ja nuorimmat sankareista kalistelivat jo aseitaan kuin lähteäkseen. Mutta joku koiranleuka ovinurkassa kuiskasi toverilleen: "Ukko Väinävalta muistaa viime kesäisiä rukkasiaan, siksi hän nyt noin touhuaa retkeä Kainuun."
Kaikki olivat kuitenkin samaa mieltä siinä, että retki tehdään tulevan kesän aikana, ja niin ryhtyi Väinävalta tiedustelemaan, montako uiskoa kukin lähettäisi matkalle. Ensiksi nousi nuori, kaunis Reko, Nousiaisten kuningas, ja ilmoitti varustavansa retkelle kolme urhouiskoa. Samalla hän toi Väinävallalle kolme kapulaa, joihin oli veistetty hänen oma merkkinsä. Tuskin oli Reko päässyt paikoilleen, kun jo karski Mielivalta astui pöydän luo. Hänen silmänsä säkenöivät kiukusta, sillä juuri hänen alueelleen olivat kainulaiset nousseet. Siksipä lupasikin Mielivalta laittaa matkalle kaikki suuret uiskonsa, viisi tai kuusi. Sitten siinä tulivat järjestään Väinävallan luo Saaren sankari, Mynäjoen Virmas, Ahti, vanha Untamo, Kauko, kulkijakuningas, Räntämäen Räimä, Halikon Sarvi ja kymmenet muut. Kukin antoi niin monta kapulaa, kuinka monta uiskoa aikoi retkelle varustaa. Viimeiseksi tuli Kultarannan Impin vuoro. Punastuen hän nousi ja tuntui olevan kovin hämillään. Mutta äkkiä hän suoristi pitkän, kauniin vartalonsa ja alotti pehmeällä äänellään: "En oikein tiedä, miten on Kultarannan uiskojen laita. Kainulaiset eivät ennättäneet tehdä mitään vahinkoa ja niin ankaran lähdön he saivat, etten luule heidän toisten tänne yrittävän. Pitäisin sentähden parempana, että koko kostoretki jätettäisiin. On heimon miehillä muutakin hommaa keväällä. Kaskimaat odottavat raivaajia, lahdelmat kalastajia, kauppamatkat miehiä."
Monet vanhemmista miehistä myönsivät heti, että Impi puhui oikein.
Nuoriin miehiin taas vaikutti Impin kauneus ja pehmeä ääni niin
voimakkaasti, että heistä oli koko sotainto kuin poispyyhkäisty. Ja
Väinävallan suureksi ihmeeksi päätettiinkin nyt, että koko kostoretki
Kainuun jätetään tekemättä.
Mutta kulkijakuningas Kauko ajatteli itseksensä: "Kaksi kertaa olen tehnyt turhan matkan Kultarantaan. Ja kuitenkin ensi kesänä nostaa kosiopurteni vielä kerran purppurapurjeet ja laskee Kultarannan valkamaan." — — Nousiaisten nuori Reko taas päätteli nurkassaan: "Vielä tämän kuun puoliskon aikana valjastan orhini ja teen toisen kosiomatkan Kultarantaan."
Pian Väinävallankin ihmettely vaihtui suureksi iloksi, sillä hän oli pohjaltaan oikea rauhan mies. Ja kun oluthaarikka oli tehnyt muutaman kierroksen, nosti Väinävalta polvilleen vanhan kanteleensa, tuon Suomen iki-ilon ja alkoi hiljaa näppäillä. Kohta hänen soittonsa alkoi paisua. Mahtavana kuin keväinen vuo vyöryi sävelvirta. Tuntui aivan kuin koko pirtti olisi suurentunut ihanaksi säveltenmaaksi, jossa ei enää ollut taisteluita, ei surua, ei kyyneleitä.
* * * * *
Yö oli jo pitkälle kulunut, kun miehet viimein alkoivat ajatella nukkumista. Impi lähti vartijan vaimon kanssa Topon pirttiin yöksi. Peräkkäin he astuivat puitten välistä kiemurtelevaa polkua tuon lyhyen matkan. Mutta kun Impi juuri oli tarttumaisillaan pirtin ovioksaan, pysäytti Topon emäntä hänet äkkiä ja sanoi: "Kuuletkos, Impi, kummaa kohinata tuolta kalmiston puolelta, henkien metsästä?"
"Kuulen kyllä."
"Niin, katsos lapseni, pyhässä uhriaitassa on nyt juhla, henkien juhla. Uhriaterian jätteet pantiin pyhän aitan lattialle seinän viereen ja keskelle nostettiin suuri oluthaarikka. Vainajat siellä nyt aterioivat. Tuo on haltijoitten kohinata, tuo kumma kuiske metsässä. — Mennään pois pirttiin!" — — — Nokisesta uksesta painuivat naiset pimeään pirttiin, mutta haltijoitten havina täytti talvisen yön.