"Markkinat ovat vasta ylihuomenna, mutta monta kauppa-uiskoa näkyi jo
Ruissalon rannassa. Onko sinulla, Tuuri, nyt paljon myötäviä?"
"Eipä paljon. Muutama kihtelys oravan nahkoja ja vähän muita turkiksia."
"Mutta mitenkä kummassa sinulla on oravan nahkoja näin syksypuolen markkinoille. Mikset niitä myönyt jo keväällä?"
"Niin tuota, tulin markkinoille vähän myöhään. Parhaat ostajat olivat lähteneet, enkä — tuota — myönyt polkuhinnasta nahkojani."
Hirvoa nauratti kovasti tämä Tuurin yksitoikkoinen tunnustus myöhästymisestään. Mutta kun hän ei tahtonut enään ärtyisää toveriaan kiusottaa, virkkoi hän: "Pane maata, Tuuri! Minä valvon iltayön tässä vartiotulella."
Tuuri haki metsästä pehmeitä havuja, teki kokon luo tilan ja oli pian unen mailla.
Syys-ilta pimenee yhä. Aurajoen suulahden pinnalle nousi kevyt usva. Pian se alkaa kohota. Nyt se jo täyttää koko Vartiovuoren ja Aningaistenmäen välin. Hirvo katselee merelle. Saaret yhä tummuvat. Jo hukkuvat yöhön ja usvaan. Tuntui kummallisen kolkolta, melkein kaamealta. Ikimetsäkin ympärillä huminoi niin omituisesti, se oli kai henkien havinaa. Jospa edes linnut laulaisivat. Eivät laula. Noh, tuo oli suden ulvahdus. Se kuului hyvin kaukaa. Lienenkö luonnon lumoissa, tuumi Hirvo.
Vaan siinäpä jo unohtui yön kolkkous. Hirvo katselee hiilosta, mutta toinen kuva täyttää mielen. Kuka voisikaan unohtaa eilistä iltaa Kultarannassa. Niin, nyt hän sen melkein jo tiesi. Impi piti hänestä, vaikka hän olikin vain köyhän kalamiehen poika Kultarannan alueelta. — Hirvo oli nuori ja tavattoman kaunis. Ah, hän tiesi sen itse. Tytöt häneen ihastuivat, se on totta se. Mutta että tuo jäykkä Impikin tuntui lämpenevän, se on jo sentään jotakin, Impi, joka oli lähettänyt monet meren takaakin tulleet kosijat pois. Miten Impi sanoikaan eilen illalla. Ah näin: "Kunpa läksisit, Hirvo, mainetöille ja saisit urhon nimen, ehkäpä isäni sitten katselisi sinua suopeimmin silmin." Niin, näin hän sanoi, näin. Ja mitä hän sillä tarkoitti. Tietysti, että sitten saan mennä kosimaan. Oi, tuo Impi on oikea aarre, hiljainen, totinen, ei muitten kaltainen ja vielä ainoa lapsi. Koko Luonnon saaren hän kerran perii ja nuo Kultarannan kuulut rikkaudet. — Ja sitten ne saa Hirvo, Kultarannan tuleva isäntä. Silloin on Hirvollakin omat uiskot, omat miehet ja matkoja tehdään. — — Jos Igor vain on tullut tänne, kuten kerrotaan, hankkimaan miehiä suurta retkeään varten, silloin on Hirvo ensimäinen, joka lähtee. Sitten hän palaa urhona, ja vanha Luonto ei kiellä häneltä tytärtään. — — —
Aamuyön valvoi Tuuri Hirvon unelmoidessa tulevasta mahtavuudestaan Kultarannan sankarina. Mutta Tuuri kohenteli tulta ja mietti, miten paljon hän nyt saa nahoistaan markkinoilla. Ostaa sitten suolaa ja vähän kangasta äidille tulijaisiksi ja soljen sille toiselle. Miten iloiseksi vanha äiti tuleekaan — ja se toinen, jota ei saa kotiin tuoda, äiti ei anna. — — Pieni on pirtti, mutta kaunis on kaskimaa, ja kiltti on Kellokas. — — —
Aamu sarastaa. Valkopurjeita näkyy kymmenittäin merellä.
Kuningas-uiskoko tuo tuolla, kultakokka, monisouto!