"Etkö! No sen arvasinkin. Unohda pois koko Kiovan matkani! Kuolluthan
Tsaj on ja minä, niin minä rakastan sinua enemmän kuin koskaan ennen.
Etkö voi antaa minulle anteeksi ja rakastaa minua, kuten ennen
lähtöäni?"
"En ole sinua koskaan rakastanut", vastasi Impi ja peräytyi pari askelta, kun Hirvo yritti lähestyä.
"Et koskaan! Mutta Impi!"
"Niin, en koskaan. Jonkun verran pidin sinusta, sillä olinhan melkein lapsi, kun aloit leikkiä kanssani, mutta rakkauttani et ole koskaan saanut."
"En koskaan! Mutta jos saisin sen vasta, Impi rakas?"
"Mahdotonta", vastasi Impi ja läksi tietään kuin kuningatar.
Hirvokin läksi tietään, mutta tuumi itseksensä: "Älä sano, Impi, mahdotonta! Kerran se on kuitenkin mahdollista. Hirvo tuntee naiset, Hirvo." — — —
Koko päivän tuntui Impistä niin hyvältä, kun vihdoinkin oli tullut sanotuksi Hirvolle tuo kaikki. Ah, elämä oli nyt niin kevyttä, niin iloista.
Mutta kauan ei Impi saanut nauttia tuosta keventyneestä mielialastaan.
Illan suussa otti Kulkija harppunsa ja huilunsa ja teki lähtöä.
Impi kalpeni tämän nähdessään. Kuin pelästyneenä hän sanoi: "Mitä,
Helkky, aijotko lähteä näin illalla, Helkky?"