Hyvämieli katsahti kysyvästi äitiin ja kätki samassa nyyhkyttäen päänsä äidin syliin. Äiti veti hänet hellästi lähemmäksi ja sanoi: "Lapsi parka, mikset ole kertonut äidille? Olen sitä odottanut."
"Sinähän olet tiennyt sen kertomatta, äiti. On tuntunut niin vaikealta koskettaa siihen."
"Olen kyllä tiennyt jotakin, mutta en kaikkea. Kerrohan nyt, rakas lapsi, niin sinulle tulee helpompi!"
"Sinähän tiedät, äiti, että rakastin Louhisaaren Lemminkiä. Viime kesänä Nousiaisten suurilla uhrijuhlilla tapasin hänet ensi kerran. Muistathan, miten usein hän kävi täällä talvella uljaalla orhillaan. Rakastin sanomattomasti soreata Lemminkiä ja olin jo luvannut lähteä emännäksi Louhisaareen. Minua kyllä varotettiin, sinäkin varotit, äiti, mutta en välittänyt varotuksista, sillä en uskonut hänestä mitään pahaa. Mutta sitten keväällä. Olimme ensi kerran veneellä tuossa kotilahdella. Ilta oli kaunis. Lemminki puhui vain onnestamme. Kun yön tullen palasimme, tunsin itseni niin onnelliseksi, etten voinutkaan ruveta nukkumaan. Istuin valvoen aitassani. Vihdoin sydänyön aikana läksin rannalle kävelemään. Ja silloin — — — kuulin koivun alta puhelua. — — —
"Siellä istui Lemminki ja hänen polvillaan oli meidän orjatyttö. Äiti, en osaa kertoa, miltä tuntui. Aittaan palatessani värisin kuin haavanlehti. Peite putosi silmiltäni. Silloin kuoli sydämessäni jotakin — jotain hyvin kaunista."
"Rakas, rakas lapsi, mikset silloin tullut minun luokseni?"
"Olenhan tässä nyt. Äiti, sinä olet niin hyvä, sinä ymmärrät aina. Äiti rakas!"
Metsästä alkoi kuulua ääniä, yö toi ihmiset kotiin. Äiti suuteli tytärtään otsalle ja yhdessä he astuivat pirttiin.
Kaskesmaalla.
Koko kevätkesä oli ollut tavattoman rauhatonta. Vainolainen oli pari kertaa yrittänyt nousta maihin ja lopuksi oli tullut verottaja oikein laivastolla. Mutta onnellisesti oli kaikista suoriuduttu. "Tuo Kultarannan Sampsa on sitten vasta mies", olivat ihmiset sanoneet toisenkin kerran tänä kesänä, sillä niin valppaasti ja viisaasti hän oli johtanut puolustusta rannikolla. Vasta kun kesä alkoi kääntyä syksylle, voitiin taas kaikin voimin tarttua kotoisiin töihin.