Oli ilta. Aurinko loi pitkiä varjoja polulle, jota Sampsa ja Karvetin
Voima peräkkäin kulkivat. Jo astuivat Karvetin pirttiin.
"No päivää! Näkee Sampsankin joskus meillä", sanoi Voiman sisar kaunis Sinisukka, joka vanhempiensa kuoltua hoiti Karvetin emännyyttä, Voima kun ei ollut tullut hankkineeksi itselleen vaimoa.
"Joskus", pisti Sampsa väliin, "käyn täällä harva se päivä, mutta vain 'joskus' tapaan sinut pirtissä. — — — Löysimme matkallamme mainion kaskesmaan. Sinne vasta kaski kaadetaan! — Kuules, Voima, eikö olisi parasta lähteä kaskeamisretkelle heti huomisaamuna, jotta ennätettäisiin takaisin ennen Koroisten [vanha markkinapaikka Aurajoen suussa] markkinoita?"
"Saammeko miehiä kokoon?" kysyi Voima.
"Kyllä kai. Minä pidän saaresta huolta, sinä rannikosta. Meiltä lähtee kahdeksan kirvestä matkaan. Montakos teiltä?"
"Viisi tai kuusi", vastasi Voima. "Pitäähän kai jättää miehiä kotiinkin, kun on ollut niin rauhatonta. Verottaja ei kai sentään tänne pian nenäänsä pistäne."
"Ei, mutta parasta on sentään olla varuillaan, voivat lähteä kostoretkelle. Kumpiko meistä jää kotiin?"
"Jää sinä! Olet siellä lähempänä merta ja olet paremmin tottunut puolustusta järjestämään", vastasi Voima.
"Ei, kuules, haluaisin salolle kerran minäkin."
"No mene sitten. Minä jään kotiin. Ehkäpä täällä toimeen tullaan", puheli Voima.