Ilta hämärtyi, kun Sampsa souti salmen yli Kultarantaan. — Soma tyttö tuo Sinisukka, ajatteli hän. Siitä se emäntä kerran Kultarantaan tulee, siitä.
* * * * *
Seuraavana aamuna lähti nelisenkymmentä miestä Karvetin pihalta kohti kaskessaloa. Eväskontit selässä, välkkyvät kirveet vyöllä ja jousi olalla kulki miesrailo mutkittelevaa metsäpolkua. Vasta iltapuolella päästiin perille. Katsottiin heti kaunis pirtin paikka. Ja sillä aikaa kun kalat paistuivat hiiloksessa ja vasta-ammutut linnut kypsyivät tuhkassa, kohosi eräpirtti mäenrinteelle, mäntyjen alle. Sinne vietiin eväät ja aseet, mutta nukkumaan käytiin pieniin havumajoihin. Kun kuu keskiyöllä kohosi yli rannattoman metsän, oli se aivan ihmeissään nähdessään sammuvan nuotion hienon savukierteen. Mikä kumma on tullut häiritsemään erämaan ikuista rauhaa!
Aamulla alettun työ. Ryskyen ja ratisten kaatuivat kelohongat, korpikuuset, lehdot ja viidakot. Metsä oli täynnä kirveitten kumajavaa kaikua. Pelästyneinä pyrähtivät linnut lentoon. Oravat riensivät kuin siivin puusta puuhun kaskestajien edellä. Jänöjussit juoksivat sydän kurkussa, ja susi päästi pahan ulvahduksen mäen rinteeltä. Mutta viidakon suojassa katseli hirvi suurin, surullisin silmin tuota menoa. Vihdoin se kääntyi metsään huoaten mennessään: "Noin ne turmelivat keväisen leikkipaikkani, kuinka nyt lohduttelen lapsiani kotona."
Lähes puoli kuunkiertoa oli kulunut. Ikimetsän keskelle oli syntynyt summaton aukeama, jommoista ei ennen nähty. Arvaa sen, kun nelisenkymmentä kirvestä oli joka päivä pannut hongat humajamaan. Monta hikipisaraa siinä oli vuodatettu. Nyt olivat miehet kotiin lähdössä. Tyytyväisinä he katselivat kasken laidassa kättensä töitä. Ja Sampsa virkkoi: "Pohjolan häissä kuului kerran olleen härkä, jonka sarvien väliä pääskynen sai päivän lentää. Meidän kaskemme taitaa olla yhtä suuri, pääsky saisi päivän lentää päästä päähän. — Mutta nyt kotiin! Kunpa siellä nyt vain kaikki olisi ennallaan."
"On kaiketi, koska ei ole tänne sanaa tullut", puuttui puheeseen vanha Käkölä. "Vaikka on sitä kummiakin nähty. Muistan mä nuoruudessani kerran, kun näinikään palasimme salolta, oli kotopirteistä vain peruskivet jälellä. Vainolainen oli käynyt, ryöstänyt, polttanut. Silloin minäkin kadotin ensimäisen vaimoni."
"Toivotaan, ettei mitään ole tapahtunut! Onhan siellä Voima, joka vastaa kymmentä miestä, ja paljon muita. Sitäpaitsi lähetin sanan Nousiaisiin ja Louhisaareen, että olisivat siellä varuillaan nämät päivät, kun me olemme poissa."
"Sinä olet verraton Sampsa, muistat huolehtia aina kaikesta."
"Vähät tuosta oli huolehtimista. Mutta aurinko alenee, lähdetään kotimatkalle!"
Kohta painuivat konttiniekat kaskimaan laidasta metsän kätköön.