Mutta vasta illan tullen oikea hääilo alkoi. Kaikki kuuluisimmat sankarit ja ihanimmat immet aina Laukosta Sysimäkeen ja Hornanjärvestä Harvialaan nähtiin nyt Rapolassa. Suurimmat soittajat antoivat kanteleittensa kaikua ja laulajat lauloivat kilpaa sankareitten urotöistä. Nuorten leikit ja kisat jatkuivat loppumattomiin. Mutta kun ilta kääntyi yölle ja tuli pilkkosen pimeä, silloin vasta tuli hääjuhlien ihmeellisin hetki: morsiusmatka. Kylän nuoret olivat jo aikaisemmin tehneet morsiuspolun. Se tehtiin aina mahdollisimman salaa nuorikoilta ja mahdollisimman mutkikkaaksi. Rapolan morsiuspolku kulki polvitellen rannalle, sitten harjulle ja sieltä takaisin taloon. Kuin taikavoimasta syttyivät kymmenet komeat hääkokot rannalle ja sadat tuohukset morsiuspolun kahdenpuolen. Nyt alkoi häämatka. Ensin astuivat morsian ja sulhanen tuohusten valaisemaa polkua. Heidän jälessään tulivat soittajat soittaen. Ja sitten koko muu hääväki aina kaksittain käsikädessä laulaen:
"Ruvetkasme, rohjetkasme
Älkäs ääntämme hävetkö!
Polku pyhä kulkekasme
Kaunihissa joukossa!"
Vielä morsiusmatkan jälkeenkin jatkui ilonpito syvälle yöhön. Voima nautti häiden riemusta koko sielullaan. Hän oli mukana kaikissa leikeissä, kaikissa kisoissa, varsinkin siellä, missä ihanan Pilvikin sininen liina liehui. Mutta Sampsa jurotti yksikseen rantakivellä välittämättä mistään.
* * * * *
Seuraavan päivän iltapuolella nousivat Sampsa ja Voima Rapolan harjulle, jonka laella oli kuuluisa pakolinna. Se oli suuri ja hyvinvarustettu. Ihmeissään katselivat miehet linnan vankkoja valleja ja niiden päällä olevaa hirsistä rintamuuria, jossa oli paljon ampumareikiä. Vallien sisäpuolella oli monta harjakattoista kotaa, eläinten suojia, kaivo, suuri röykkiö kuumennuskiviä ja paljon muuta. Vainon aikana muutti näet tänne koko seutu tavaroineen kaikkineen linnan vallien suojaan. Sampsa katseli ihmeissään linnan rakenteita, mutta Voima kapusi valleille, nojasi rintamuuriin ja antoi katseensa kulkea yli siintävien selkien ja saarien, yli metsäisten vaarojen ja kukkuloitten, yli syksyisen väriloiston. — Äh, ihana on tämä jäämien maa Häme, ihana! huokasi hän. Ja ihania ovat Hämeen immet!
Samassa kapusi hänen vierelleen Sampsa. Hänkin loi katseensa yli ihastuttavan näköalan, mutta se tuntui tekevän hänet vieläkin surunvoittoisemmaksi. Oi, hän ei tahtonut nähdä kauneutta, ei mitään! Voima ei kuitenkaan huomannut kumppaninsa otsakurttuja, vaan alkoi toimessaan puhua: "Tiedätkös, että minua haluttaisi maksaa jäämeille samalla mitalla. Et ole ikinä ihanampaa impeä nähnyt kuin tuo Rapolan Pilvikki! Siitä se pitää emäntä tulla Harvettiin. Olen yrittänyt lähestyä häntä kaiken aikaa, mutta turhaan. Kuules, ryöstetään tyttö ensi yönä! Veneellä kiireesti vain selän yli ja sitten ratsuillamme Suomeen."
"Älä, veikkonen, ajattele mitään sellaista! Etkö muista, että ukko Rapo on jäämien vanhin, kuningas, jota koko Häme kuulee. Näethän nuo komeat pirtit tuossa, linnan tässä, vain reko voi tällaisia rakentaa. Jos nyt immen ryöstäisimme, sytyttäisi Rapo heti merkkitulen tuon kivikummun päälle, vastaukseksi syttyisivät kymmenet tulet tuonne selkien rannoille, Hämeen kaikille äärille ja jäämien parhaat pojat rientäisivät kiireesti Rapolaan. Sitten ne hyökkäisivät kostoretkelle kotiseudullemme. Meri antaa meille jo kylliksi vartioimista, emme enään uskalla ärsyttää naapureitamme maaltapäin niskaamme. — Mutta, mies hyvä, puhu asiasta kunnon ukko Rapolle! Ehkä hän hyvinkin antaa sinulle tyttärensä."
Kuin kutsuttuna astui ukko Rapo mäen rinnettä miesten luo.
"Kuules, Rapo, etkö antaisi tytärtäsi minulle vaimoksi? Maksan lunnaat sellaiset, ettei ikinä sinulle sellaisia tarjota!"
Rapo myhäili: "Paljon täällä on kosijoita käynyt, paljon — en ole tytärtäni antanut.— Mutta kuules, sinähän olet se, josta täällä Hämeen mailla on puhe käynyt, että murrat miekan käsissäsi?"