"Sitten, äiti — sanon sinua aina äidiksi. Olethan minulle äiti?"
"Olen, olen."
"Sitten, äiti, minulla oli mielitietty kotona Hämeessä, Kantalan Ohto, jota rakastin. — — Jo lapsena leikimme yhdessä. Muistan, kuinka äitini kanssa usein kävin selän toisella rannalla Kantalassa. Kun olimme siellä viimeistä kertaa äidin eläessä, oli Kantalan uusi pirtti juuri valmistunut. Muistan, kuinka joimme simaa uuden pirtin porraspuulla ja rantahaapojen välistä näimme, miten aurinko purppuroi Rautun selän ja vaipui sitten simasalon kehtoon nukkumaan. — Äidin kuoltuakin tapasimme usein. Meillä oli niin hauskaa Ritvalan kevätjuhlissa ja nyt viimeksi meidän häissä — oi sentään! Illan hiljaisuudessa kävelimme rannalla ja lupasin silloin olla hänen omansa ijäti. Mutta seuraavana aamuna täytyi minun nousta Voiman purteen."
"Voi, voi, lapsikulta! Tule nyt meille yöksi. Ei sinua kotona kukaan kaipaa, Voimahan on metsällä, ja naisetkin kävivät jo lähtiessämme levolle. Tulethan?"
"Tulen. Äiti rakas, minulla on nyt paljon parempi, kun sain kertoa."
Ja äiti sulki värisevän lapsen uudelleen syliinsä.
Sampsa.
Synkkänä oli Sampsa saapunut Hämeestä. Jos hän ennen oli ollut toimen mies, ei hänen touhullaan nyt ollut määrää. Syystyöt tehtiin kuin siivin. Käytiin kalassa ja metsässä, koottiin polttopuita talven varaksi. Sitten laajennettiin ja lujitettiin pakolinnaa ja korjattiin kaikki varustukset salmien rannalla. Vihdoin viimein rakennettiin Kultarannan pirttien ja aittojen väliin uusi, luja hirsiaita, niin että piha muodostui umpinaiseksi; ja vankaksi tehtiin portti.
Kun Sampsa vielä oli kaksinkäsin näissä töissä, tuli taloon arpakapula, joka toi käräjäkutsun. Sankoin parvin samoilivat miehet Nousiaisiin. Täällä oli Reko, koko rannikon kuningas, äkkiä kuollut. Hänen poikansa oli vielä pieni lapsi, siksi oli käräjäkapula niin kiireesti kutsunut heimon koolle. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että Sampsan täytyy ottaa Suomen johto käsiinsä siksi kunnes Reon poika miehistyy. Vihdoin Sampsa suostui, sillä hänhän oli jo kauan rantamaan puolustusta johtanut. Kotiuduttuaan kohdistui koko hänen tulinen tarmonsa Suomeen, ei enään yksin Kultarantaan.
Äiti ja muutkin ihmettelivät tuota tavatonta kiirettä ja touhua, sillä eiväthän he tienneet, että Sampsa näin työhön koetti haudata jotakin, haudata oman sydämensä.