Ennen muita palasi Helkky markkinoilta. Hän istahti lavitsan reunalle ja kertoi äidilleen: "Hämeen miehet kyllä tapasin, mutta Ohtoa ei heidän kanssaan ollut. Kun sitten tarkemmin tiedustelin, sain kuulla, että hän oli lähtenyt heti, kun Pilvikki oli kadonnut, kaupparetkelle kauas itään ja sille matkalle jäänyt. Jäämien kimppuun olivat varjaagit odottamatta hyökänneet idässä, vain yksi mies oli pelastunut takaisin kotiin."
"Voi, voi, Pilvikkirukka, miten hän tämän sanoman kestää", huokasi äiti.
"Eikö olisi parasta, äiti, ettet kertoisi sitä vielä Pilvikille, hän näyttää niin kovin heikolta. Voithan kertoa sen sitten vasta, kun hänen pikku poikansa on tullut vähän isommaksi."
"Niin kyllä. Parasta on olla kertomatta, Pilvikki on kovin heikko vielä."
Tuskin oli Helkky lähtenyt aittaan nukkumaan pois markkinaväsymykset, kun Pilvikki tuli Kultarantaan. Hetkinen siinä juteltiin yhtä ja toista, kunnes Pilvikki sanoi: "Et arvaa, äiti, mitä sinulle nyt kerron. — — — En haluakaan lähteä Hämeeseen."
"No — mitä nyt?"
"Niin, se tuli vasta tänään, kun katselin pikku poi'uttani. Oi, et usko, kuinka se on soma, kun se nukkuu tuohikehdossaan, mi riippuu katto-orressa. Niin, kun siinä katselin, tunsin äkkiä, etten voi luopua pojastani, minun täytyy olla täällä siksi, kunnes hän tulee vähän isommaksi. Tapasiko Helkky Ohtoa?"
"Ei."
"Lähettikö hän minun terveiseni?"
"Ei."