Aamu oli aikainen, kun Kultarannan miehet veivät konttinsa ja aseensa lähtöpolun viereen metsään. Sitten he kaikki menivät yöllä lämmitettyyn kiuaskotaan. Siellä lyötiin lämmin löyly ja miehet matkivat koko ajan löylyssä ollessaan niitten eläinten ääniä, joita toivoivat retkellä saavansa. Helkky seisoi aamun sarastaessa pihalla eikä voinut olla hymyilemättä kuullessaan kiuaskodasta jos jonkinlaista ääntä: piiperrystä, raksutusta, puputusta, ulvontaa, mörinää. "Auttaneeko tuokin", tuumi hän itsekseen. Mutta miehet kotasaunassa pukivat uudet, puhtaat vaatteensa ensin nurinpäin ylleen, sitten vasta oikein. Koivikkaat sidottiin lujasti jalkoihin ja nahkareuhka painettiin syvälle päähän. Ja nyt tuli tuskallisin mutka matkassa: kunkin täytyi takaperin kontata kodan perällä olevasta pienestä reiästä ulos, sillä näes, eräonni menee, jos poistuu ovesta, josta on kotaan tullut. Sitten kaikki riensivät juoksujalkaa konttien luo, vihellettiin koirille ja kiireesti taipaleelle, jotta ei vain nainen ennättäisi tulla vastaan, ei edes vilahdusta hänestä missään näkyisi, sillä silloin olisi riistaonni auttamattomasti mennyttä. Kultarannan naiset pysyivätkin visusti pirteissään lähtöaamuna.
Vähän myöhemmin oli Helkkykin matkavalmiina. Hänkin lähti pitkälle eräretkelle, mutta hän tahtoi mennä aivan yksin toiselle ilmalle, toisille saloille. "Hyvästi, äiti ja muut", sanoi hän. "Naisia tässä viimeksi katselen, saapas nähdä kaikkoavatko otukset nyt polultani."
Äiti ja Hyvämieli jäivät kynnykselle katselemaan, kun poika painui polkua metsään. Mutta muutamat orjanaiset kuiskailivat sill'aikaa pirtin nurkassa: "Paremmat taiat sillä on Helkyllä itsellä, ei näitä meidän taikoja tarvitse. Se valkea sille kyllä annit tuo. Mutta varokoon vain, voi se metsän ukko sille vielä kostaakin, kun noin julkeasti rikkoo sen käskyjä."
Ilma oli piiloutunut polun varrelle ja tuli nyt tahallaan Helkkyä vastaan, jotta ei Helkyllä olisi niin paljon kantamista salolla, kuten hän — veitikka silmäkulmassa — toimitti. Hän lähti Helkkyä saattamaan vähäksi matkaa puhellen: "Onpa se aika hassuraksua, kun lähdet aivan yksiksesi salolle. Jos nyt Eerik olisi täällä, kaiketi toki hänet olisit ottanut mukaasi?"
"Niinkös luulet? Eerik on sinusta erinomainen, ei hänen kaltaistaan ole, vai?"
"Eikös olekin! Reima poika! Lähti niin äkkiä! Milloin palannee!
Tiedätkö sinä?"
"Etkö sinä sitten tiedä! Luulin, että hän olisi sinulle kertonut kahdenkesken."
"Kahdenkesken! Ole höpisemättä! Mitä minulla olisi Eerikin kanssa kahdenkesken puhelemista!" Ja Ilma läimäytti Helkkyä selkään.
Helkky juoksi vähän matkan takaperin edelle ja sanoi kiusotellen: "No, minusta hän olisi hyvin voinut kertoa esimerkiksi sen, milloin hän aikoo tulla purppurapurjeuiskolla sinua Voijolaan noutamaan."
Ilma poikasi jalkaansa. "Vai Voijolaan! Tiedä sitten, etten lähde ikinä Kultarannasta. Kuka nyt lähtisi äidin luota! Sen sinä kyllä tiedät, senkin ilkimys!" Ja Ilma otti polun viereltä aimo raipan lähtien sillä veljeään kurittamaan. Helkky juoksi edellä, mutta pian Ilma hänet saavutti hosuen kovin vitsallaan. "Vieläkös istutat minut purppurapurjeen alle ja lähetät Voijolaan?" tiukkasi hän.