Sampsa palasi salolta, jossa oli käynyt halmetta katsomassa ja hän kertoi nyt äidilleen: "En ole ikinä nähnyt mitään komeampaa kuin tämän kesäinen ruishalme salolla. Ajatteles, metsän keskellä aukio niin suuri, että ääret siintävät! Ja koko tuo aukio kellertävänä ruismaana. Vartijat kertoivat, että kun ruis vielä oli pystyssä, niin se peitti hirven niin, että ainoastaan sarvet näkyivät. Mutta nyt nuokkuu ruis maata kohti, tähät ovat tavattoman suuria ja painavia. Jo huomenna on lähdettävä leikkuumatkalle salolle. Nyt ei riitä, että vain nuoret lähtisivät, nyt täytyy lähteä kaikkien, jotka suinkin voivat. — Mitäs jos sinäkin, äiti, tulisit vielä mukaan salolle?"
"En minä nyt sentään, mutta lähtekää te kaikki muut. Vain muutamia vankkoja miehiä jätä tänne vainolaisen varalle! Olet kaiketi lähettänyt sanan Nousiaisiin, että olisivat siellä nyt varuillaan nämä päivät, kun täältä ollaan salolla?"
"Olen!"
"Sitten kuules, koetakin houkutella Karvetin Pilvikki mukaan. Se tekisi hänelle hyvää. Hän on ollut nyt Voiman kuoleman jälkeen niin alakuloinen, puhuu aina Hämeeseen lähdöstään, vaikka olen hänelle jo kertonut, miten on käynyt hänen mielitietylleen, ihan kuin Voimallekin. Mutta hän kaipaa lapsuutensa leikkikenttiä, heimoaan. Koeta nyt saada hänet mukaan salolle, minä kyllä otan poi'un hoitooni siksi aikaa!"
"Koetan, äiti! Ja kyllä hän lähteekin. — Terhentyttikin lupasi tulla." — — —
Seuraavana päivänä oli koko tienoo eloa täynnä. Salolle, salolle, kaikui taaskin kaikkialta. Ja niin jo painui konttiniekkajoukkue salopolulle, jonka molemmin puolin seisoi yönmetsä tummantotisena kuin ihmetellen, mikä toi tänne tuon pitkän ihmisrailon häiritsemään haltijoitten hiljaista hämärää.
Päiviä vieri salolla. Työ oli raskasta, mutta riemukasta. Vieri siinä toinenkin hikikarpalo ennenkuin sadat kavejat kohosivat nokisten kantojen keskeltä. Mutta kukaan ei tuntenut työn raskautta, ei väsymystä, koottiinhan nyt satoa, jommoista ei ennen nähty Suomen mailla. Puute sai poistua ikipäiviksi, sen sanoivat kaikki. Ja Sampsaa ylistivät vanhat ja nuoret. Hänen kaltaistaan ei ollut Otavan alla. Niin, Sampsastahan se piti tulla Nousmaan vakinainen johtaja, koko Suomen heimon kuningas, joka tekisi heimon yhtä mahtavaksi kuin se kerran oli ollut suuren Väinävallan aikana.
* * * * *
Oli palattu leikkuumaalta. Oli ilta. Oli levon aika. Ilma tapansa mukaan hiipi äidin vuoteen laidalle istumaan. Hetken hän ääneti tuijotti pirtin hämärään. Sitten hän äkkiä painoi päänsä nyyhkyttäen äidin rinnoille.
"No mutta, lapsikulta, mikä sinun on?"