Ilma yhä nyyhkytti. Äiti kohotti hänen päänsä, pyyhki kyyneleiset silmät ja sanoi levottomana: "Rakas lapsi, mitä on tapahtunut?"
Ja nyyhkytysten välistä tuli: "Äiti, älä ole levoton! Minä olen hyvin onnellinen. Mutta minusta tuntuu niin hirveältä ajatus, että minun täytyy erota sinusta!"
"Täytyykö sinun?"
"Kyllä äiti! Sillä katsos, nyt minä tiedän, että — — —"
"Että rakastat Eerikkiä."
"Niin. Sitä se oli jo viime kesänäkin, vaikka en sitä ymmärtänyt. Mutta nyt salolla — — — Eerik oli kovin hyvä. Sydämeeni tuli se kevät, josta sinä viime vuonna niin kauniisti puhuit. Valkokukkien ummut aukenivat ja Eerik on saanut kaikki. Äiti rakas, olen niin onnellinen, en vain jaksa ajatella sinusta eroamista."
"Eikö Eerik voi jäädä meille?"
"Ei. Hän on ainoa poika. Heillä on siellä pirtit ja purret ja äiti vuottaa kotiin. Isä on Voijolan suurin kauppamies ja merien matkaaja."
"Sitten sinun täytyy lähteä."
"Sen lupasin jo Eerikille. Mutta en voi erota sinusta!"