Äiti: "Pääsevätkö kaikki sinne kuoltuaan?"
Helkky: "Eivät. Ainoastaan ne pääsevät, jotka täällä ahkerasti palvovat Kristusta, polvistuvat joka päivä kuvan eteen ja lukevat taikaluvun, jonka hän itse on opettanut."
Äiti: "Polvistukaamme mekin tuonne kuvan eteen ja lue sinä Helkky se taikaluku!"
Siinä olivat kaikki polvillaan pienessä uhripirtissä ristiinnaulitun edessä ja Helkky luki uudestaan: "Pater noster…" Ja Ristiinnaulittu katseli heitä niin lempeästi kuin tahtoen sanoa: "Minä näen kyllä käsitteiden vajavaisuudet, erehdyksenne. Mutta näen myöskin sydäntenne vilpittömyyden. Joka minun luokseni tulee, sitä en työnnä pois."
* * * * *
Äiti ja Hyvämieli saapuivat rantaan ja pysähtyivät hetkeksi hengähtämään ennenkuin nousivat veneeseen. Laskeva aurinko purppuroi lännen taivaan, ja meren mainingit nukahtivat pyhän lehdon rantaan. Äiti sanoi viimein: "Niin juhlallista oli tuolla pyhän lähteen reunalla. Pikku Virpi! Koko henkien lehto tuntui kuuntelevan, kummeksivan. Miten ne henget voisivatkaan ymmärtää niitä valkean haltijan luoteita, joita Helkky luki. — Soma on pikku Virpi, ja kovin on Helkky ihastuksissaan."
"Tottahan nyt, mistäs sitten enään! — Onnellinen Helkky!" vastasi
Hyvämieli surunvoittoisesti.
Äiti katsahti tutkien tytärtään ja hänen lämmin äidin sydämensä aavisti samalla paljon. Siksi hän virkkoi hiljaa: "Minä tiedän, että sinäkin kaipaat onnea, mi on tullut Helkyn osaksi. Mikset ole kertonut minulle kaikkea?"
Hyvämielen poskille kohosi helakka, puna ja hänen päänsä painui alas.
Sitten se taas nousi hitaasti ja hän katsoi äitiään läpi kyynelverhon.
Äiti aukaisi hänelle sylinsä, ja siinä kertoi Hyvämieli katkonaisesti:
"Sinä tiedät, äiti, miten usein tuo kaukaisen erämetsästäjän poika,
Seppo, on käynyt meillä."
"Tiedän. Ja sinä rakastat häntä."