Munkit huokasivat helpotuksesta, kun vihdoinkin pääsivät kantamuksineen luostariin. Rotkosta löydetty mies pantiin varovasti vuoteeseen. Yrttejä tunteva veli kumartui tutkien hänen ylitsensä ja puheli: "Ei mies ole kuollut. Hän on vain tainnuksissa. Sydän lyö. Käsivarrenluu on murtunut. Sidonpa sen ensin ja sitten vasta annan virvoittavaa rohtoa."
Vihdoin heräsi Helkky ja katseli kummeksien ympärilleen. Hän ihmetteli huonetta, jossa oli, ihmetteli kaapuniekkoja, jotka hyörivät hänen ympärillään. Pian hänelle kuitenkin selvisi kaikki. Hän muisti matkansa rotkon ympäri ja tiesi nyt olevansa luostarissa. Tuska kädessä oli aivan vihlova. Äh, hän ei tahtonut elää!
* * * * *
Refektoriumissa keskusteltiin koko syönnin ajan miehestä, joka oli rotkosta löydetty. Monien arvelultten jälkeen tultiin siihen tulokseen, että hän oli varmaan pyhiinvaeltaja, joka palasi Vapahtajan haudalta ja oli siellä kokemansa autuuden takia unohtanut syömisentaidon ja siksi tullut haamun kaltaiseksi. Tätä oli pahahenki käyttänyt hyväkseen ja viskannut hänet rotkon pohjaan. Hyvin oli miestä hoidettava, se oli kaikkien mielipide. Lääkäriveli vain oli huolissaan: "Sairas ei ota lääkkeitä, eikä puhu." Mutta apotti sanoi lohduttaen: "Annan sinulle ihmeitä tekevän pyhimyslippaan, ja kukin veli lukee joka päivä Ave Marian miehen puolesta."
* * * * *
Kaiken syksyä oli Helkky hoippunut tuon ja tämän — elämän ja kuoleman — välillä. Nyt vihdoinkin oli paraneminen täydellä todella alkanut. Ja ihmeellistä, nyt hän jo melkein viihtyi täällä alussa hän ei ollut tahtonut elää. Tuntui senkin tähden rattoisammalta, kun hän niin hyvin ymmärsi veljien kieltä ja voi jutella heidän kanssaan. Kyllähän hän oikeastaan Champagnessa, Burgundissa ja Provencessakin ymmärsi, mitä ihmiset puhuivat, mutta itse hän osasi vain yksin sanoin jotain ilmaista. Mutta tämän maan kieli oli niin Svitjodin [Svitjod = svealaisten maa. Historiallisissa tarinoissa käytetty Keski-Ruotsin nimitys.] kielen kaltaista, ja sitähän hän oli jo lapsuudessaan oppinut. Erikoisesti piti Helkky parista kolmesta veljestä, jotka usein istuivat hänen pienessä sairassuojassaan. Nuori Bruuno, veli veikeä, tuli usein ja kertoi niin hassuja juttuja, että Helkyn täytyi väkisinkin nauraa. Usein tuli myöskin eräs iiriläinen munkki, joka oli niin tuiki harvapuheinen, että veli Bruuno oli heti, kun hän oli luostariin saapunut, antanut hänelle nimen Frater Taciturnus (veli vaitelias). Tätä nimeä sittemmin luostarissa aina käytettiin. Frater Taciturnus puhui hyvin murtaen tämän maan kieltä ja sekotti puheeseensa latinaa, jos ei löytänyt muita sanoja. Helkyn luo tullessaan hän ei tavallisesti sanonut mitään, mutta hänellä oli aina jotain näytettävää. Milloin hän toi puoleksi valmiin maalauksen, milloin puunveistoksen, milloin harvinaisen kukan. Helkky oikein odotti hänen tuloaan. Eniten piti Helkky kuitenkin 17-vuotiaasta luostarin sisäkoulun oppilaasta Liudolfista, joka oli niin lahjakas, että hänestä odotettiin paljon. Niin, heillähän oli aina kovin paljon kerrottavaa toisilleen.
Tuossa jo astuikin Liudolf tuntiensa päätyttyä sairassuojaan. Valkea paloi uunissa — syksyn kylmät alkoivat — valaisten huonetta, jossa ei näkynyt muuta kuin sairaan sänky, pöytä, rahi ja seinällä krusifiksi. Liudolf kohenteli tulta ja istahti rahille sanoen: "Kuules, Helkky, kertomuksesi pitkästä talvimatkasta pohjanperillä jäi eilen aivan kesken, kun tuli tänne toisia veljiä. Sinä pääsit siis vihdoin Svitjodiin. Oleilit siellä kuninkaan luona ja hiivit kerran pakanoitten uhrilehtoon, jonka keskellä oli komea temppeli. Sinä aijoit mennä temppeliin nähdäksesi nuo kolme kuulua epäjumalan kuvaa, mutta…"
"Niin, Liudolf, olin aivan temppelin lähellä, kun vartija tuli ja varjelkoon! Hän oli surmata minut, muukalaisen. Minun piti kiireesti lähteä muitten soit… kulkijoitten kanssa tuntureitten yli tröndien [Tröndit, Keski-Norjan asukkaat] maahan. Hiihtokeli oli mainio…"
"Hiihtokeli! Mitä se on?"
Helkky hymyili: "Näes, kun on oikein paljon lunta ja se kovettuu, niin silloin sidotaan jalkoihin kaksi oikein sileätä lautaa, työnnetään sauvoilla ja hiihdetään yli nietoksien. Et usko, kuinka hirveän hauskaa on laskea huimaavia mäkiä."