Henrik oli käynyt Öljymäellä, Golgatalla, temppelissä ja kaikissa pyhissä paikoissa. Nyt hän ratsasti Hinnomin laaksoon ja siitä vuoritietä kohti Betlehemiä. Pyhien paikkojen näkeminen ja seurustelu hurskasten veljien kanssa oli paljon tyynnyttänyt hänen sielunsa tuskaa. Siinä yksin matkatessaan, ajatteli hän: Tämä maa on sanomattoman ihana, kuinka hyvin tämä sopiikaan Vapahtajan kotimaaksi. Oi, tämä on todella Pyhä maa, jota Herra itse on astellut! Tätäkin tietä ovat hän ja hänen vanhempansa, Joosef ja Maria, vaeltaneet. Pitkästä aikaa täytti lämmin tunne Henrikin sydämen, ja silmät kostuivat kyynelistä. Hän nousi satulasta ja silitti hyväillen polun pintaa, saman polun, jota Joosef ja Maria ja Jeesus-lapsi olivat kerran kulkeneet.
Tuuhea metsä peitti Betlehemin vuoren. Henrik pysähdytti hevosensa. Miten ihanana avautuivatkaan hänen eteensä pellot ja laitumet vuoren juurella, nuo Betlehemin vanhat kedot. Pian astui Henrik pyhään kirkkoon ja polvistui paikalle, jossa Jeesus oli syntynyt. Oi, tämä oli liian ihmeellistä! Oliko hän todella paikalla, jossa itse pyhä Vapahtaja oli syntynyt! Sydän aivan suli, ja ulkomaailma tuntui häipyvän olemattomiin. Hän havahtui, kun joku laski kätensä hänen päälleen. Ihmeissään hän katsahti ylös ja näki valkopartaisen munkin, joka hiljaisella äänellä alkoi siunata häntä: "Viheriöitse kuin Aaronin sauva! Kulje tietäsi kuin Mooses jumalanmies! Silloin Pyhä Neitsyt ojentaa sinulle marttyyrikruunun ja Kristus siunaa sinut tästä hetkestä ijankaikkisuuksiin asti." —
Laahustavin askelin lähti vanhus. Henrik nousi ja katseli ympärilleen kuin unesta heräten. Tuo siunaus oli osa vanhasta sukusiunauksesta! Mistä vanhus tiesi sen! Henkikö sille ilmoitti! Mutta se puhui marttyyrikruunusta, eikä voitonpalmusta, niinkuin tuossa vanhassa siunauksessa. Mitähän sekin merkinnee. No, vanhus kai harhaili. Marttyyrikruunu annetaan vain valittujen valituille. — Mutta nyt hän kuitenkin tiesi, että Kristus ei ole ottanut häneltä siunaustaan. — —
Henrik oli taas ratsunsa selässä. Koko Betlehemin kaunis ympäristö uinui nyt ruusunhohteisena, ja pilvissä tuntui leijailevan enkelparvi, joka lauloi: "Gloria sit Deo in excelsis, pax in terra."
* * * * *
Johannittain veljien neuvon mukaan kulki Henrik Jerusalemista sivuteitä kohti Tyrosta, jotta ei joutuisi tekemisiin Damaskoksesta palaavan ristiarmeijan kanssa. Pyhän tunteen vallassa katseli hän Samarian vuoria ja Galilean kauniita seutuja. Näitä teitä oli Jeesus jo 12-vuotiaana kulkenut. — — —
Kun hän vihdoin pääsi Tyrokseen, etsi hän heti Venetsian kauppiaitten liikehuoneet. Ja aivan oikein hän oli arvannut, täältä oli laiva lähdössä Venetsiaan. Henrik myi hevosensa ja osti yhtä ja toista matkaa varten. Kun hän astui laivaan, puheli hän hiljaa itsekseen: "Keveämmällä mielellä ei kai kukaan ole pyyhkinyt Pyhän maan tomuja jaloistaan kuin minä. — Oi, maa on kyllä sanomattoman kaunis ja äärettömän pyhä, Herra itse on sen askeleillaan pyhittänyt, mutta ihmiset — niin ihmiset!"
Kaleeriorjat soutivat. Syvän sinisenä päilyi Välimeri. Pyhän maan rannikko häipyi usvapilviin.
IX. LEVÄHDYSPAIKASSA.
Syksyn myrskyistä huolimatta saavuttiin onnellisesti Venetsiaan. Täällä sai Henrik jonkun aikaa odotella, ennenkuin voi kauppamatkueen mukana jatkaa matkaansa, sillä yksikseen matkustaminen oli tänä aikana vaarallista. Hän oli päättänyt yhtyä siihen seurueeseen, jonka piti kulkea Po-joen laaksoa Burgundiin. Mutta viimeisessä hetkessä peruuttivatkin kauppiaat koko matkan. Vuoden aika oli heistä liian myöhäinen, niin että talven sateet voivat heidät yllättää keskellä matkaa. Henrik oli hyvin pahoillaan ja aikoi lähteä jo yksin matkalle. Mutta silloin hän sai kuulla, että toinen kauppamatkue oli lähdössä pohjoiseen. Ja heti yhtyi Henrik heihin, vaikka matka sitä tietä tulikin paljon pitemmäksi.