Apotti loi taas läpitunkevan katseensa Henrikkiin ja sanoi: "Kertokaa minulle kaikki matkanne vaiheet!"

Henrik kertoi koruttomasti koko matkan Metzistä alkaen Damaskokseen asti. Apotti nojasi päätänsä käteen. Vihdoin hän sanoi valittaen: "Minun syytäni on kaikki. Minä tulisilla puheillani sain ihmiset lähtemään. Minä melkein pakotin keisari Konradinkin matkalle. Minun syytäni kaikki. Mutta minä luulin täyttäväni Jumalan tahdon, kun saarnasin tätä ristiretkeä. Pyhä maa ei ole enään mikään pyhä maa. Jeesuksen täytyi kerran sanoa Jerusalemin temppelistä: Minun isäni huonetta on sanottu rukoushuoneeksi, mutta te olette tehneet sen ryöväreitten luolaksi. — Nyt on koko maa ryöväreitten luolana. — Minua onnetonta!"

Henrikin kävi sääli tuota raihnaista miestä, joka sielunsa tuskissa vaikeroi hänen edessään. Hän aivan unohti, että hänen edessään oli aikakauden suurin mies, ja niin virkkoi hän lohduttaen: "Ei Pyhässä maassa ole vikaa. Se maa kuuluu meille kristityille, sillä se on täynnä pyhiä muistoja. Se aivan huokuu ylevyyttä ja jumalallista pyhyyttä. Vika on ihmisissä. Siellä tarvitaan kristikunnan apua, sillä ei Pyhän haudan kuningaskunta voi yksin seisoa idän uskottomia vastaan. Mutta sinne ei pitäisi lähettää kurittomia joukkoja kaikista kansoista, vaan hyvin harjoitettu ritariarmeija lujan päällikön johtamana."

Apotti ponnahti pystyyn kuin uuden voiman nostamana: "Siinäpä se on, poikani! Siellä tarvitaan ritarijoukkoa, jossa on luja kuri. Minä panen vielä kerran voimani liikkeelle, ja uusi ristijoukko pesee puhtaaksi tämän retken tahrat. — — — Mutta oi, sinne jäi sittenkin liian paljon väkeä! Minua kiroilevat varmaan muutkin kuin keisari Konrad."

Henrik koetti lohduttaa: "Tapasin Karmelin vuoristossa luolaerakon, joka sanoi tämän onnettomuuden johtuvan siitä, että meillä on liian vähän uskoa. Emme rukoile kylliksi, ja rukous yksin karkoittaa pahat henget luotamme."

Ja isä Bernhard päätti murtuneena: "Niin, niin, meillä on liian vähän uskoa ja rakkautta."

Kun Henrik myöhään illalla läksi, kysyi hän: "Saako matkamies lyhentää aikaansa luostarin kirjastossa, koska sadeilmat voivat jatkua."

Apotti: "Myönnän sinulle, poikani, aivan täydellisen vapauden oleskella kirjastossa. Ilmoitan siitä heti veljille. Vahinko vain, että meillä on yksin latinankielisiä kirjoja."

Henrik: "Luen kyllä niitäkin."

Apotti: "Oivallista! Osaat siis muutakin kuin ritaritapoja."