Vakavana, syvästi liikutettuna kuunteli isä Bernhard, kun Henrik laski hänen syliinsä koko sielunsa hädän, kertoi koko syyntaakkansa äärettömyyden. Kun hän vihdoin oli lopettanut, käski isä Bernhard hänen polvistua. Sitten tuo pyhä mies nousi ja puhui hiljaisella äänellä: "Jeesus on sanonut: Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, niin minä tahdon teidät virvoittaa. — Koska olet lähestynyt Jeesusta, koska olet kantanut syntitaakkasi ristillä riippuvan Vapahtajasi jalkoihin, niin minä Jumalan ja meidän Herramme Kristuksen käskystä julistan sinulle synteinanteeksiantamuksen ja täydellisen synninpäästön. Niin kauaksi kuin itä on lännestä, siirsi Herra sinusta rikoksesi. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin on kärsivä Vapahtaja armahtanut sinua. Hän on kätkenyt sinut kokonaan pyhiin haavoihinsa, ja sinun sielussasi on syntynyt pyhä rakkaus Ristin-Herraan. Siispä astu uudestisyntyneenä Jumalan valtakuntaan, tuohon uuteen maahan, johon et äsken synteinesi sopinut. Ristin-Herra, joka on istuttanut sieluusi uuden elämän, pitää myöskin huolen sen kasvamisesta." — Sitten isä Bernhard pani kätensä Henrikin päälle, luki hartaana synnittömyyden siunauksen ja poistui hiljaa. — — —

Miten kauan Henrik oli ollut polvillaan ristiinnaulitunkuvan edessä, ei hänellä ollut aavistustakaan. Hän heräsi kuin ihanasta unesta kirkon kellon kutsuessa iltamessuun. Pitikö hänen todella palata takaisin tänne murheitten maahan Jumalan ihmeellisestä valtakunnasta! Ei, eihän toki. Hänen syntinsä oli pyyhitty pois, ja Kristus asui hänessä. Jumalan henki väreili hänen sielussaan, hänen omassa sielussaan, ja hän tunsi olevansa yhtä kärsivän Vapahtajansa kanssa. Ihme oli tapahtunut. Jumalan valtakunta oli laskeutunut maan päälle. Vanha oli kadonnut ja kaikki tullut uudeksi. Oi, hän voi siis vielä elää! Ja hän tahtoikin elää, mutta vain sille Herralle, jonka suuri, kuolemankin voittava rakkaus täytti koko hänen olentonsa.

Henrik havahtui syvästä jumal-elämyksestään vasta, kun näki kansan kiirehtivän kirkkoon kuuntelemaan apotin saarnaa. Hän nousi ja lähti mukaan. Mutta mitä ihmettä! Apottihan saarnasi hänelle, yksin hänelle. Kuule nyt, kuinka hänen sanansa kaikuvat: "Kärsivä, ristinpuussa riippuva Vapahtaja on sielun ihmeellinen ylkä. Meidän tulee antautua kokonaan Hänelle, yhdistyä kokonaan Häneen. Oi ystäväni, rakkaus on lain täyttymys. Me opimme tuntemaan kärsivän Kristuksen vain rakastamalla Häntä, yksin rakastamalla. — Oi, avaa sydämesi hänen rakkaudelleen, tuolle rakkaudelle, joka ei muserra tuulen pieksämää ruokoa, eikä sammuta suitsuavan kynttilän sydäntä. Katso Hänen kasvojansa ja näe niissä Hänen rakkautensa äärettömyys! Vajoa ristiinnaulittuun Kristukseen, ja Hän kantaa sinut rakkautensa siivillä uuteen maahan, jossa jo kaikuvat ijäiset soinnut ja jossa sielu löytää levon kärsivässä Vapahtajassa." — — —

Apotti oli lopettanut, ja loppuvirsi kaikui juhlallisena. Mutta Henrik painoi päänsä alas ja rukoili hiljaa: "Kristus, tässä minä olen. Tee minusta mitä tahdot. Kuljeta minua, kunne haluat."

* * * * *

Viikot vierivät. Henrikillä oli edelleen paljon työtä, sillä apotin kirjeenvaihto oli tavattoman suuri. Hänen neuvoaan ei kysytty ainoastaan hengellisissä asioissa, vaan kaikissa maallisissakin vaikeuksissa vedottiin häneen, varsinkin ruhtinaat käyttivät häntä neuvonantajana valtioasioissaan. Ja vastauksia antaessaan oli Henrik suurelle apotille hyvänä apuna. Hän laati vastausten sanamuodon ja teki selvällä arvostelukyvyllään monta hyvää huomautusta. Henrik ei ollutkaan enään vain sihteeri, hän oli apotin uskottu ystävä, lähempänä tuota suurta miestä kuin kukaan muu.

Syksy teki tuloaan. Henrik oli ollut luostarissa jo lähes puolen vuotta. Tänään olivat veljet veisaten poimineet luostarin puutarhasta pyhät viinirypäleet, joista valmistettiin ehtoollisviini. Henrik oli ollut työssä niin mukana, että isä Bernhard illalla kysyi hiljaa: "Poikani, etkö ole ajatellut tehdä munkkilupausta ja jäädä ainiaaksi luostarin veljeksi?"

Henrik: "En, sitä en ole ajatellut. — — Mutta mitä sanoisit siitä, isä, jos antaisin vihkiä itseni papiksi?"

Apotti liikutettuna: "Jumala sinua siunatkoon! Samahan se, oletko munkki vai pappi, kunhan vain Herran työssä pysyt. — — — Milloin saan sinut vihkiä papiksi?"

Henrik: "Olen ajatellut käydä ennen vihkimistä kotona Englannissa."