Iltamessuun saapui kansaa tavallista enemmän, sillä kulovalkeana oli kaikkialle levinnyt tieto uuden piispan saapumisesta. Ja sanomaton oli hämmästys, kun Henrik messun jälkeen nousi puhumaan kansalle. Vähän oudosti hän äänsi kansan kieltä, mutta joka sanan he kuitenkin ymmärsivät. Saarnan sisältö oli heistä hyvin kummallista. Paljon eivät he siitä ymmärtäneet, mutta sen he ymmärsivät, että jotain uutta ja ihmeellistä oli tullut tuon miehen mukana vanhaan Sveeaan.
Seuraavana päivänä lähti Henrik puolen peninkulman päässä sijaitsevaan Upsalaan ja asettui Johanneksen ja Coppmannuksen kanssa asumaan tilavaan piispantaloon. Heti alkoi hän tutkia uuden hiippakuntansa asioita. Upsalan vanhat papit kertoivat, että koko maa oli jo kastettu ja että kaikkialla oli jo kirkkoja ja pappeja. Jossakin syrjäseuduilla tietenkin uhrattiin vielä vanhoille jumalille, sillä hidas on kansa luopumaan tavoistaan. Pian sai Henrik kuitenkin huomata, ettei kaikki ollut niin valoisaa, kuin nuo herttaiset vanhukset kuvailivat. Vain kaksikymmentä vuotta oli kulunut siitä, kun viimeiset ihmisuhrit toimitettiin "Korkeissa saleissa", ja pappien tietämättömyys oli suuri. Laajana avautui sentähden Herran viinimäki hänen eteensä. Työtä oli äärettömästi, mutta työmiehiä vähän. Kuinka kiitollinen hän olikaan isä Bernhardille siitä, että tämä oli lähettänyt hänen avukseen miehet sellaiset kuin Johannes ja Coppmannus.
Ja kuningas Eerik sitten! Kuka olisi luullut Linköpingissä, että tuo jäykkä ja jörö mies oli niin lämmin kristitty. Ahkerasti hän rukoili, paastosi ja toimitti kaikki hartauden harjoitukset, ja Henrikille hän oli mitä uskollisin auttaja ja ystävä. Yhdessä he suunnittelivat monet illat, kuinka ulottaa Sveean valta yli koko vanhan Svitjodin ja samalla luoda järjestynyt ja voimakas kirkko, joka voi seistä lujana ajan kaikissa myrskyissä. Ja yhdessä he laativat monta hyvää lakia, jotka hyväksyttiin ilman muuta maakuntien käräjillä kuninkaan esityksestä. Niinpä tuli nyt naisen asema ja perintöoikeus järjestetyksi uuden lain mukaan. Vaikka ei kansa täällä pitänyt uudistuksista, otettiin kuitenkin kaikki Eerikin ja Henrikin säädökset mielihyvin vastaan, sillä niin viisaita ne aina olivat. Ja se rakkaus, jolla kuningas otettiin kaikissa maakunnissa vastaan, kohdistui aivan huomaamatta myöskin hänen seuralaiseensa Henrikkiin, jonka ihmeellisiä saarnoja kuunneltiin sydämen halulla. Jo ensimäisenä talvena tutustui Henrik lähes koko hiippakuntaansa kierrellessään kuninkaan kanssa talvikäräjillä. Ja milloin asiat vaativat, teki hän matkoja yksikseenkin. Pohjan pakkaset eivät häntä enään pelottaneet, niihin oli hän jo tottunut.
Henrikin ollessa melkein aina matkoilla hoiti Coppmannus tuomiokapitulin ja kirkon juoksevat asiat. Hän olikin kuin luotu siihen toimeen. Levollisena ja tyynenä harkitsi hän kaikki asiat perinpohjin. Siksipä Henrik kotonakin ollessaan jätti kirkon käytännöllisen puolen Coppmannuksen hoitoon. Itse oli hän suuren innoituksen mies, joten nuo kirkon arkiset huolet tuntuivat rasitukselta. —
Heti Upsalaan saavuttuaan oli Henrik perustanut sinne koulun, ensimäisen Sveean-maassa. Johannes oli tuon koulun opettajana, mutta aina, kun vain aikaa riitti, antoi Henrik itsekin opetusta noille nuorille kansanmiehille, jotka aikoivat papeiksi heimonsa keskuuteen.
Mitä lämpimämmäksi kevät tuli, sitä suuremmat joukot riensivät kuuntelemaan Henrikin saarnoja. Usein oli väkeä niin paljon, että Henrikin täytyi jättää ahdas kirkko ja puhua kuulijoilleen Jumalan kirkkaan taivaan alla. Kerran sitten sattui kummia. Oli toukokuun ilta ja juuri se aika, jolloin ennen vanhaan kuljetettiin epäjumalien kuvia yli siemennettyjen peltojen. Henrik puhui suurelle kuulijakunnalle kirkon ulkopuolella. Kevään raikas tuoksu täytti ilman. Äkkiä keskeytti Henrik puheensa ja kysyi: "Kuka uskaltaa lähteä minun kanssani hävittämään tuota rappeutunutta pahanhengen temppeliä, sillä tänä iltana se hävitetään! Niin on Valkea Jumala käskenyt." — "Minä ja minä ja minä", kuului loppumattomiin kansan seasta. Eikä aikaakaan niin oli "Korkeat salit" hävitetty ja osa lehdon pyhistä puista kaadettu.
Seuraavana päivänä sanoi kuningas Eerik ihmetellen: "Henrik, sinä teet ihmeitä joka päivä. Vuosi sitten olisi kansa lyönyt kuoliaaksi sen, joka olisi uskaltanut koskea 'Korkeisiin saleihin'. Nyt sinä panit kansan itsensä sen hävittämään. Miksi sinä vielä muutatkaan tämän Sveean heimon!"
Henrik: "Jumalan työtä tuo oli eilen, ei minun. Olin pyytänyt, että näin tapahtuisi, ja Kristus oli kuullut rukoukseni. Paljon on täällä vielä pakanuutta kansan sydämessä, paljon on täällä Herran työtä. Mutta onhan Hän voimakas, vaikka työmiehiä onkin vähän."
Eerik: "Vähänhän niitä on ja eloa on paljon. Mutta sinä, ystäväni, vastaat ainakin sataa. Varmaan ei Jumalan enkeli saarnaisi paremmin kuin sinä. Toisinaan kun kuuntelen sinua, tuntuu minusta, kuin voisit taivuttaa vaikka kivetkin, jos tahtoisit."
Henrik: "Liioittelet, ystäväni. Ei minulla itselläni ole mitään. Jumala vain käyttää minua tarkoituksiinsa, antaa minun julistaa pelastavan rakkauden ihmeellistä sanomaa syntisille."