Eerik: "Mutta onhan itse pyhä isä Roomassa kehottanut tarttumaan miekkaan, ja samaan suuntaan puhui kardinaali Nikolaus Linköpingissä."
Henrik: "Pyhä isä ja piispa Nikolaus kehoittavat taistelemaan kirkon vihollisia vastaan. Se, joka ei tiedä pyhästä kirkosta mitään, ei vielä voi olla kirkon vihollinen. Ensin on kylvettävä kristinopin siemen, ja jos ilmestyy vihollinen, joka kitkee pois taimet, silloin on lupa tarttua miekkaan ja kukistaa tuo vihollinen. Yksin lähden meren äärelle. Jos ilmestyy ristinvihollinen, silloin saat vetää miekkasi huotrastasi, kuningas."
Eerik: "Aivan yksin et lähde. Kymmenen parasta miestäni tulee mukanasi Ahvenanmaalle, sillä olen päättänyt, ettei ainakaan Odinin tietäjä lähetä sinua tuonelaan."
Henrik: "Kiitoksia huolenpidostasi. Miehet voivat valmistaa Lemböten keskeneräisen kirkon. Odinin tietäjää en pelkää, sillä kohtaloni on Jumalan kädessä."
Kuninkaan kasvot värähtelivät, kun Henrik sanoi hyvästi. Papit vuodattivat kyyneleitä, ja yksin lujaluontoinen Coppmannuskin, jolle nyt jäi hiippakunnan hoito, oli liikutettu.
"Hoitakaa rakkaudella Herran viinimäkeä", sanoi Henrik vielä purrestaan rannalla seisoville papeille.
* * * * *
Monta päivää oli soudettu. Vihdoinkin avautui Itämeri aivan rannattomana laivamiesten eteen. Henrik vaipui omituiseen surunvoittoiseen tunnelmaan. Hän muisti matkojaan yli Kanaalin, yli Välimeren. Siitä siirtyivät ajatukset Claivaux'n kauniiseen laaksoon. Ja viimein oli edessä lapsuuden vihreä vuoristo. Hänen sydäntään värisytti. — Oi, hänen täytyi antaa kaikkensa Kristukselle. Hänen täytyi viedä ristinsanoma yli maan äärien. Sveeassa tiet olivat liian tasaisia. Mutta täällä! Mikä odottikaan häntä tämän meren takana? Ensin Ahvenanmaa ja puolivalmis kirkko Lembötessä ja Odinin tietäjä. Mutta sitten! Hän lähtee Suomeen, tuonne laulujen lumottuun maahan, jonne onnen kannelkin kerran vietiin tuntureitten maasta. Laulu-Björn siitä ensin kertoi, ja sitten oli hän tutustunut Corveyn luostarin vuosikirjan kuvauksiin tuosta kaukaisesta maasta. Mutta vasta Upsalassa sai hän oikeat tiedot Suomesta, olipa hän tavannut monta suomalaistakin siellä. Nyt hän tiesi, että Suomessakin on jo paljon kastettuja, oli ennen vielä enemmänkin, mutta kaatunut on sieltä ristinvalta. Oi, kuinka hän halusikaan mennä pystyttämään sen uudestaan. Siitä asti, kun hän ensimäisen kerran kuuli tuosta maasta, ovat hänen ajatuksensa vastustamattomasti rientäneet sinne — ihmeellistä.
Tasaisesti soutivat miehet. Hiljaa, hyvin hiljaa huokaili meri. Kaukana taivaanrannalla häämötti saaren sininen ranta. Yksinäinen mies veneen keulassa tunsi tuulen vienossa hyminässä Jumalan äänen. — — —