Silloin-tällöin keskeytti Henrik kuitenkin opetustyönsä ja lähti saarnamatkoille saaristoon, jossa hän voi saarnata kansan omalla kielellä. Tällöin oli hänen mukanaan aina roteva Aasla, joka tunsi tarkoin kaukaisimmatkin saaret täällä Airiston seutuvilla. Ihmeellisin oli se päivä Rymättylässä, jolloin Henrik korkealla mäellä saarnasi suurelle kuulijakunnalle. Liikutus täytti sydämet, ja ken vielä oli kastamaton, se kastettiin mäen laella kumpuilevassa kirkkaassa lähteessä.
Piispan viipyessä saarnamatkoilla, katosivat oppilaatkin aina joksikin aikaa Toposten tuvasta. Pietari läksi rakkaille metsästysmailleen. Kirves kierteli pirttejä turkiksia ostellen, kauppainto kun hallitsi häntä. Helkky ja Harska riensivät kumpikin kotiinsa. Mutta Toposiin jäi kaunis Olavi, kaikkien ihastus, kulki kylillä ja kylvi iloa ympärilleen.
Meni näin syksy ja tuli talvi pakkasineen. Lumen aikana teki Henrik saarnamatkoja pitkin rannikkoa Kultarannasta Kaalantiin asti. Helkky ja Olavi olivat hänelle vuoroin tulkkeina. Ja ihmeissään olivat ihmiset täälläkin. Olivathan he ennenkin kuulleet Kristuksesta, melkein kaikki olivat he kastettujakin, mutta niin ei ollut puhunut vielä kukaan kuin Henrik. Hän olikin tullut varmaan suoraan taivaasta johdattamaan Suomen yössä vaeltavaa heimoa valkeuden teille. Kun ihmiset sitten vielä Helkyltä ja Olavilta kuulivat, kuinka väsymättömästi pyhä piispa harjoitteli suomenkieltä, ei heidän liikutuksellaan ollut määrää. Ja niin siinä lopulta kävi, että Henrik sai kokonaan jättää vaivalloiset saarnamatkat, sillä läheltä ja kaukaa tulivat ihmiset itse hänen luokseen.
Henrik kylvi, ja Herra kasteli istutusta. Uusi valo oli syttynyt Suomen lounaiselle taivaalle.
XXVII. TALVINEN ILTA.
Paukkui pakkanen nurkissa, ja pohjaisenpalosta punerti taivas. Henrik oli koko iltapäivän opettanut oppilailleen kirjoitusta talvisella hangella. Nietosten sileät pinnat Toposten ympärillä olivat täynnä kummallisia koukeroita. Ja ihmiset kuiskailivat, että ne olivat taikamerkkejä, jotka estivät ruttotaudin ja tulipalon, nälän ja sairauden, vainolaisen ja vuortenpeikon tulemasta Toposiin. Sillä eiväthän ihmiset ymmärtäneet, että tuo kirjoitteleminen johtui vain siitä, ettei ollut riittämään tuohilevyjä, mihin harjoitella. Piispa oli heistä tietäjien tietäjä, ja tietäjiksi hän kasvatti nuo nuoret miehetkin.
Siinä nyt seisoi piispa mäen töyräällä oppilaineen ja katseli revontulien paloa pohjan taivaalla. Sinisenä soihtuina hulmusivat ne korkeuksiin. Henrik oli ihmeissään. Tämmöistä ei hän ollut koskaan nähnyt lapsuutensa vihreillä vuorilla. Pyhä kunnioitus täytti hänen sielunsa ja hänestä tuntui kuin olisi hän seisonut Kaikkivaltiaan istuimen edessä. Miettien hän virkkoi: "Tuo on taivaan kirkkauden loistoa. Meille maan lapsille näytetään joskus kalpeita heijastuksia siitä kirkkaudesta, mikä täyttää autuaitten ihanat kentät tuolla korkeudessa. — Mennään tupaan, minä en kauemmin voi seisoa taivaan avonaisen oven edessä."
Astuivat miehet pirttiin, jossa emäntä juuri kantoi pöytään naurishuttua ja karhunlihaa. Tyyneen totisina istuivat miehet aterioimaan. — Pakkanen paukkui nurkissa. Kissa kehräsi kiukaan kulmalla. Orsilla ojenteli kaulaansa kukko, talon oivallinen ajantieto. Mutta syötyä alkoi taas puhe luistaa. Ensin siinä juteltiin noista ihmeellisistä revontulista, joita piispa yhä piti taivaan valojen välkähdyksenä. Ja siihen uskoon tulivat toisetkin, yksin emännöitsijä ja hänen pieni apulaisensakin, vaikka isä Pietari oli monasti toimittanut: "Mi-minä ajattelen vähän muutakin niistä."
Sitten kääntyi keskustelu menneisiin aikoihin, ja Henrik virkkoi: "Sitä minä vain olen usein ihmetellyt, että täällä kaikkialla on niin paljon kastettuja. Luulin olevani ensimäinen evankeliumin saarnaaja täällä Suomessa, mutta muita onkin käynyt ennen minua. Muistetaanko täällä vielä, kuka oli ensimäinen lähetyssaarnaaja? — Isä Pietari, kuka oli sinun edelläsi pappina täällä Nousiaisissa?"
Pietari: "Ei täällä ollut ketään, kun tulin I-Ingegärdin kanssa. Mutta kirkko täällä oli ja kastettuja. Ku-Kultarannasta sanotaan kaiken lähteneen. Olen siitä kuullut, vaan en muista — I-Ingegärd muistaisi."