Harska: "Kun kävin kotonani, Mynämäellä, vedettiin siellä jo metsistä suuria kelohonkia kirkkoa varten."
Olavi: "No niin tehtiin Kaalannissakin."
Helkky: "Ja Kultarannassa."
Henrik: "Meidän täytyy lujasti uskoa Jumalan voimaan ja rukoilla paljon. Silloin on kirkonvihollisen mahti voimaton."
Isä Pietari: "La-Lalli ei huoli, tulee, kun tulee."
Henrik: "Älä ole epäuskoinen! Jumala on suurempi kuin Lalli.
Rukoilkaamme heti Jumalalta uskoa ja siunausta!"
Miesten päät painuivat alas. Mutta piispan rukoillessa mumisi isä
Pietari: "La-Lallia minä pelkään."
Hiilos sammui. Päre kiertyi mustalle karrelle. Kukko nukkui orrellaan, ja kissa unohti kehräämisen. Mietteissään sanoi Henrik: "Käydäänpäs levolle, pojat! — Tämä Suomi on ihmeellinen. Yhä enemmän se herättää minussa hämmästystä ja rakkautta. Laulun ja soiton kansaa on tämä Suomen heimo, ei ihme, jos onnen kannel tuli tänne. Mutta laulu ei estä sen henkeä pyrkimästä ylöspäin. Kuin kukka kääntyy aurinkoon, niin kääntyy Suomen heimo kohti Jumalaa. — Keväällä kohoavat täällä ristiharjat kohti taivaan sineä! Pojat, ihmeellinen on se rakkaus, joka etsii omiaan maailman kaikista kolkista, Suurta on astella Jumalan tiellä."
Pian oli koko nokinen savupirtti unten mailla. Henrik yksin valvoi. Hän tunsi sielussaan ääretöntä onnea, Jumalan rakkauden lahjoittamaa ylevää onnea. Vihdoin hänkin nukkui. Mutta kirkkaasti loimuten valvoivat revontulet pohjan taivaalla.