Tuskin oli ensi tuskasta toivuttu, kun pihaan ratsasti Kirves käsi sidottuna, kalpeana. Henrik hypähti ylös: "Mitä! Tuotko sinäkin kauhun sanomia?"
Kirves: "Tuon. Lallin liittolainen, tuo Korven musta tietäjä, kävi viime yönä veritervehdyksellä Räntämäellä. Kirkkoni on poltettuna ja itse mä tuskin pelastuin surmaniskun alta. Mutta moni menetti taistelussa henkensä. Pakolinnaan toki pääsivät naiset, sillä valpas oli vartija vuorella. Pian olivat miehet aseissa, ja tietäjä pakeni suinpäin."
Henrik vaipui takaisin lavitsalle. Hänen korvissaan kohisi ja maailma tuntui mustenevan hänen silmissään. Mutta äkkiä hän tempautui tuosta irti ja kysyi hätääntyneenä: "Tiedätkö, Kirves, mitään Kultarannasta?"
Kirves: "Tuli loimotti lännen taivaalla. Luulen, että siellä on käynyt samoin kuin Räntämäellä."
Henrik kääntyi nyt nuoreen Pietariin ja sanoi: "Poikani, lähetä heti pari vankkaa ratsumiestä Kultarantaan katsomaan, mitä siellä on tapahtunut!"
Heti lähti harteva Pietari täyttämään piispan pyyntöä, mutta silloin
juuri kääntyi pihaan kolmas ratsu. Se toi murheviestin Kultarannasta:
Kirkko oli poltettuna, Helkky ja isäntä pahasti haavoitettuina. —
Hartaasti sinne odotettiin piispaa.
Kauan istui Henrik pihakivellä pää käden varassa, maahan tuijottaen. Vihdoin hän nousi, viittasi Pietarin luokseen ja sanoi tälle: "Lähetä varoituskapula yli Nousmaan ja yli saarien! Kutsu sitten lähistöllä asuvat miehet vartioimaan kirkkoamme öisin, ja linnavuorilla valvokoon aina kaksi miestä yöt-päivät! Kuka tietää, mitä vielä tekee Lalli. Hän on kirkonvihollinen, ristinvihollinen, sen tiedän nyt."
Sitten lähti Henrik hitain askelin kirkkoon ja toimitti siellä vakavana jumalanpalveluksen.
Seuraavana aamuna nousi piispa ratsun selkään lähteäkseen Mynämäelle, sillä hän oli itse päättänyt toimittaa kaatuneitten hautaamisen. Ihmeissään hän pysähtyi katsomaan, kun nuori Pietari ja neljä hyvinaseistettua miestä nousivat myöskin hevostensa selkään. Ja järkähtämättömänä sanoi Pietari, että he lähtevät mukaan, tahtoipa piispa tai ei. Eikä tässäkään vielä kyllin. Pitkin matkaa yhtyi heihin aseistettuja ratsastajia, niin että Henrik lopulta oli aivan liikutettu tästä huolenpidosta.
* * * * *