Jäälauttoja liikkui vielä Mälarilla, kun Maria nousi uiskoon, joka neljäntoista miehen soutamana heti lähti kohti kaukaista Suomea.
XXXVI. RISTIRETKELLÄ.
Henrik järjesteli hiippakuntansa asioita siltä varalta, että hän taas viipyisi poissa pitemmän aikaa. Hän vihki papeiksi kaikki Upsalan koulun oppilaat, jotka vain suinkin katsottiin soveliaiksi. Coppmannuksen hän vihki piispaksi, jotta tämä helpommin voisi hoitaa hiippakuntaa Henrikin poissaollessa.
Kun sitten tuli lähdön aika, ilmoitti kaksitoista nuorta pappia lähtevänsä piispan mukana Suomeen. Näitten joukossa oli Länsi-Göötanmaalta kotoisin oleva Rodulfus, joka oli tunnettu suuresta lahjakkuudestaan. Hänet vihki Henrik juuri lähteissä piispaksi, sillä kuka tietää, mitä matkalla tarvitaan, on hyvä, että on kaksikin piispaa mukana. Jos vielä käännetään Hämeenkin suuri heimo, niin onhan silloin piispa käytettävänä.
Itä-Årosissa astui piispa Henrik pappeineen kuninkaan laivaan. Kuningas Eerik laski tulijat ja ajatteli: "Kolmetoista hengenmiestä! Se ei ole onnen luku." Mutta hän ei lausunut julki ajatuksiaan. Mälaria matkatessa kasvoi yhä pursien luku, ja Itämeren rannalla oli kokonainen laivasto odottamassa. Lähdettiin. Rannalle jäi suuri ihmisjoukko, joka oli tullut lähteviä saattamaan. Aseet kalskuivat. Ristiliput liehuivat. Useimpien laivojen keulaa koristi ristiinnaulitun tai jonkun pyhimyksen kuva. Voijonmaasta saapui seitsemän tavattoman komeata laivaa, joitten etukeulat oli varustettu pitkillä rautapiikeillä ja kyljet raudoitettu.
Kun päästiin avonaiselle ulapalle, jäi Henrik ihmetellen katsomaan tätä matkuetta, jossa oli kymmenittäin suuria pursia. "Suuri on sentään ristin voima", ajatteli hän. "Kuningas Eerik sanoo, että tämä vapaehtoinen laivasto on tasan puolta suurempi, kuin mitä rannikon ledung olisi antanut. Semmoinen on ristin mahti." — — —
* * * * *
Henrik kääntyi katsomaan Lemböten rantaa, jonne juuri oltiin tulossa. Eikö vain seisonutkin rannalla Odinin tietäjä valkeassa papinpuvussaan ja hänen ympärillään joukko muita. Kohta alkoi sieltä kuulua laulua. Se oli kiitoshymni, jonka sävel ja sanat olivat vain hiukan sinnepäin kuin tuossa tavallisessa merenkulkijain kiitoshymnissä. Mutta juuri tuo vajavaisuus liikutti Henrikin mieltä. Ajatella, että tuo vanha pappi, joka kerran oli ollut koko saarivaltakunnan tuomarina ja tietäjänä, yrittää nyt ristijoukon saapuessa laulaa seuralaisineen latinankielistä hymniä Jumalalle kiitokseksi!
Oli sovittu, että Lembötessä ristijoukko tai sananviejät odottavat, kumpiko sinne ensin ennättää. Maria ei vielä ollut tullut Suomesta, siksi nousi koko sotajoukko maihin lepäämään. Ja komea oli se jumalanpalvelus, joka nyt toimitettiin Lemböten pienessä kivikirkossa. Siitä kertoi saarien kansa vielä lastenlastenkin aikana.
Seuraavana päivänä saapui Maria Suomesta. Paljon oli hänellä kerrottavaa. Saareen hän oli mennyt. Lalli oli ollut ensin alussa kovasti vilkas ja hyvätuulinen. Hän oli kertonut äitinsä kuolemasta, vaimostaan, Untamalan Kertusta ja kahdesta pienestä pojastaan, joihin hän oli kovin ihastunut. Mutta kun Maria sitten sanoi asiansa, oli Lalli mustanpunaisena kavahtanut pystyyn ja silmät säkenöiden sähissyt: "Minä taistelen niin kauan kuin käteni kalpaa kantaa. Ikinä en kumarra Ristin-Kiesusta, tulkoon tänne vaikka kymmenen hiitten hirmua joukkoineen!" Sitten hän nosti Marian kevyesti kuin höyhentukon pirtistä pihalle ja sieltä aittaan. "Siinä on sinulle vastaus", mumisi hän hampaittensa välistä aitan ovea teljetessään. — Siellä oli Maria joutunut suureen tuskaan ja rukoillut palavasti apua Kristukselta ja kaikilta pyhiltä. Yöllä olikin sitten tullut Lallin sisar ja päästänyt Marian salaa pakenemaan.