Tähän tyytyi kuningas Eerik ja lähti kaikkine joukkoineen takaisin Sveeaan. Useimmat papeista nousivat myöskin laivoihin, mutta piispa Rodulfus ja viisi pappia jäi Henrikin avuksi Suomen kirkkoa järjestämään.
Hiljalleen soljui Eerikin laivasto aamutuulessa Aurajoen rannalta saarien ohi Airiston suurelle selälle. Kuninkaan katse viipyi ihanilla rannoilla, jotka huomaamatta häipyivät autereiseen sineen. Vihdoin hän virkkoi jaarli Guttormille miettien: "Ihana maa tämä Suomi, ihmeellinen sen kansa. Itse se etsii Kristusta kuin kukka aurinkoa. Ah, suokoon Jumala tälle maalle ja kansalle siunauksensa!"
XXXVII. KUNINKAITTEN KOKOUS.
Ihmeellinen päivä, ikimuistojen päivä, tuo päivä Nousiaisissa, ennen Koroisten markkinoita. Kuningas toisensa jälkeen ratsasti muutaman miehen kera Toposten pihaan. Tuossa Joensuun Sarvi vähän nolon näköisenä entisistä edesottamisistaan ja hänen rinnallaan Paimion Jaakko ryhdikkäänä ja verevänä ajoivat pihaan ja heti heidän jäljessään leveäharteinen Räntämäen kuningas. Neljä komeakokkaista venettä soutaa jokea ylös, joita muut tunteakseen katselevat. Kultarannan Markku miehineen ensimäisessä, toisessa Paraisten kuningas Kuitto, kolmannessa Aasla Luotolan vanhimpien kanssa ja viimeisessä Kaalannin kuningas seuralaisineen. Saapuipa vielä Mynämäen Harska miehineen ja Laitilan jykevärakenteinen kuningas Untamo. Siinä kateltiin, puheltiin, kyseltiin ennen käräjien alkamista. Piispa Henrik näytti olevan kaikkien erikoisen kunnioituksen ja suosion esineenä. Astuttiin Toposten suureen pirttiin, jossa Henrik piti hartain mielin rukouksen ja messun. Mutta tuskin olivat miehet ennättäneet istua, kun ovi äkkiä tempaistiin auki ja harmaahapsinen Unajan kuningas astui sisään. Hämmästyksen hymähdys täytti pirtin. Mitä, aikoiko Lallin uskollisin liittolainen, Unajan kuningas, yhtyä nyt lounaisen rannan miehiin! Ah, totta totisesti! Uusi päivä oli sittenkin noussut yli Suomen! — Kun Unajan kuningas havaitsi hämmästyksen, selitti hän reippaan leikkisänä, että hänkin heimonsa kanssa aikoo tästä lähin kunnioittaa yksin Valkoista Kiesusta. Lallista ovat luopuneet kaikki, ei yksin Köyliö, vaan hänen omat miehensäkin. — Eikä vain Unajan kansa halua liittyä uuteen jumalaan, myöskin Kokemäeltä lähettivät terveisiä, että piispa tulisi sinne niin pian kuin suinkin. Näin jutteli touhussaan vanha kuningas.
Kohta alotettiin käräjät. Suuri oli Henrikin hämmästys, kun sujuvakielinen Untamo nousi ja pyysi kaikkien puolesta, että piispa Henrik tästä lähtien olisi koko tämän suuren Suomen johtaja, ylikuningas, jonka kutsua kaikki kuulisivat. Sellainen oli vanhoina hyvinä aikoinakin aina ollut, muinaisuudessa Väinävalta ja sittemmin kuningas Sampsa. Onnen tähdet olivat silloin tuikkineet Suomen taivaalla. Ensi hämmästyksestä toivuttuaan selitti Henrik, että hän oli vain Kristuksen palvelija, hän tahtoi auttaa tätä Suomen heimoa löytämään oikean Jumalan. Ei voinut tulla kysymykseenkään, että hän rupeaisi tämän heimon ylikuninkaaksi. Herra itse vaeltaessaan täällä oli kaikkein ylenkatsotuin ja halvin, tuskia ja sairautta täynnä — hänkö, Kristuksen halvin palvelija, nousisi kunniaistuimelle. Ei, ei milloinkaan!
Hyvin tulivat kuninkaat ihmeisiinsä. Heidän oli sittenkin niin vaikea ymmärtää tuon uuden uskon miehiä. Nytkin — ei halua kuninkaaksi! Kuka sellaista enään ymmärtää. Rakastaa ja auttaa nuo miehet kyllä osasivat, mutta valtaa he eivät tavoitelleet. Valkea Jumala kai kielsi, Valkea Jumala tekee palvelijansa ihmeelliseksi. — Mutta piispahan kuuluu tulleenkin suoraan Valkean Jumalan luota tänne auttamaan Suomen heimoa. — Näin tuumivat miehet.
Kauan siinä sitten keskusteltiin puoleen ja toiseen ja lopulta tultiin sittenkin siihen, että piispa Henrik ottaa huolehtiakseen tämän maan yhteisistä asioista, ei kuninkaana, vaan Kristuksen palvelijana, Suomen kirkon paimenena. Jos mitä sattuu vaikeutta, kutsuu piispa kuninkaat neuvotteluun. Jos vainolainen uhkaa, syttyvät merkkitulet pitkin rannikkoa Joensuusta Unajaan asti, ja silloin tartutaan aseisiin Suomen heimon suojelemiseksi.
Puolustusta varten päätettiin vielä muutakin, päätettiin, että Aurajoen suu, johon kaiken vuotta poikkeilivat kauppalaivat, oli lujemmin varustettava. Mereen laskiessaan jakaantui kaunis Aura kahtia ja suuhaarojen välille jäi saari, jonka ristijoukko oli ensimäiseksi vallannut. Ennen siinä oli ollut vain vallituksia, mutta ristijoukko oli rakentanut siihen pieniä puuvarustuksia. Koska tuo saari oli tärkeä Aurajoen suun suojelemiseksi, niin päätettiin nyt, että noita varustuksia oli lisättävä ja lujitettava yhteisin voimin. Kaupan turvallisuushan vaikutti koko Suomen hyvinvointiin. Samoin päätettiin yhteisin voimin korjata Sampaslinna ja Vanhalinna, joka suojeli Aurajoen kauppaa maan puolelta. Räntämen kuningas johtaisi näitä varustamistöitä, muut lähettäisivät varoja työtä varten. Vielä päätettiin muutamien siltojen korjaamisesta.
Tuskin oli näistä puolustus-asioista päästy, kun miehet innoissaan alkoivat keskustella kirkkojen rakentamisesta. Ihastuen olivat kaikki katselleet Nousiaisten kivikirkon alkua. Itse kirkossa oli vasta peruskivet. Mutta kirkkoon liittyvän sakastin seinät olivat jo miehen korkuiset. Tämä sakasti eli pieni kirkko nyt ensin vain valmistettiin ja vasta myöhemmin itse kirkko. Miehet katselivat sakastin paksuja seiniä. Kas, sellaiseen ei koske vainolaisen vasama, ei kirkonvihollisen tuli. Ja riemuiten päätettiin, että muuallakin pannaan kivikirkkojen rakentaminen heti alulle. Nyt aluksi rakennetaan kuitenkin vain pieniä puukappeleita, koska kivikirkon rakentaminen veisi liiaksi aikaa.
Myöskin päätettiin, että kukin kuningas lähettää alueeltaan viljaa ja turkiksia Nousiaisiin, aivan samoin kuin ennen Väinävallan ja Sampsan aikana. Piispan ja muitten hengenmiesten piti toki saada huoletta elatuksensa, Valkea Jumalakin niin käskee. Samoin päätettiin lähettää Nousiaisiin nuorukaisia, joista talven kuluessa valmistetaan pappeja. Siihen asti, kunnes he valmistuisivat, piti Ruotsista tulleitten pappien toimia, vaikka he eivät osanneetkaan maan kieltä.